tiistai 9. elokuuta 2011

Piste pilvikeskustelulle

Eilinen purkaukseni näyttikin aiheuttavan melkoisen lukijaryntäyksen sivuilleni. Ilmeisesti aihe kiinnostaa ja koskettaa moniakin. Haluan ensinnäkin heti mainita, että kirjoitukseni tarkoituksena ei tokikaan ollut mustamaalata Kangas-Mallaa, Kestovaippakauppaa eikä ketään muutakaan, pahoitteluni jos näin on käynyt. Lähinnä tarkoituksena oli tuoda tietoisuuteen ja ihmetelläkin sitä, että näennäisesti samanlaisena/-näköisenä tuotteena saatetaan kaupata erilaisia kankaita, mistä helposti aiheutuu pettymyksiä tietämättömälle tilaajalle etenkin jos tähän liittyy tietynlaisia odotuksia kankaan laadusta ym.

Haluan myös korjata virheellisen tiedon, minkä mukaan Kangas-Mallan pilvitrikoo olisi KVK:n valmistamaa. Näin ei siis ole, vaan markkinoilla saattaa olla ainakin kolme hieman erilaista pilvitrikoota. Tässä on kokonaisuudessaan Kangas-Mallalta tänään saamani viesti. Marjo-Riitta oli nähnyt oikein vaivaa selvittääkseen kankaan alkuperän. Kiitos siitä, selventää asiaa tosi paljon :)


Hei !
Oli ihan pakko ottaa yhteyttä, kun huomasin, että pilvitrikoo aiheuttaa kuumiakin tunteita. Kankaani tulevat 99 % saksalaisen kangastukun kautta, myös tämä pilvitrikoo. Minulla ei yleensä ole tietoa valmistajasta, ainoastaan toimittajasta, joka on siis tämä saksalainen kangastukku. Kankaiden mukana tulevat ainoastaan tiedot kankaiden koostumuksesta, pesuohjeet jne. eli lapuissa ei lue valmistajaa. Olen ollut eilen yhteydessä Saksaan ja kysynyt valmistajaa, vastasivat JNY, eli saksalainen kangastukku on valmistuttaja. Jny painaa omille kankailleen ko. kuosit ja toimittaa tilaajalle = saksalainen kangastukku.
Puuvillastahan tuli viime vuonna huono sato, johtuen ilmasto-olosuhteista ja luonnonkatastrofeista. Tästä johtuen puuvillan hinta on noussut ja laatu voi vaihdella, pehmeämpi lanka nyppyyntyy helpommin.
Tarkoitukseni ei ole pimittää tietoja, en ole aikaisemmin tutustunut JNY: n trikoisiin, joten minulla ei ole tietoa laadusta ym.
 
Ystävällisin terveisin
Marjo-Riitta/Kangas-Malla


Näin ollen näyttää siltä, että kyse ei suinkaan ole kopioinnista vaan Jny:n itsensä valmistamista kankaista, joiden laatu nyt sitten vaan tuntuu jostain syystä vaihtelevan.

Viidakkovelour-kyssäriin en saanut yhtään vastauksia, mutta kankaan myyjältä sain tietooni että kangas on suoraan tilattu Ruotsista Jny designilta eli yhtä "aitoja" ovat molemmat huomattavista värieroista huolimatta. 

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, ettei pitäisi tänne lähteä levittelemään tietoja kiukuspäissään ja niitä ensin asianmukaisesti tarkistamatta *häpeää -hymiö*. Mutta myös sen, että tarkkana saa kangasostoissakin olla mikäli haluaa juuri sitä tiettyä tuotetta, sillä kaikki ei olekaan aina sitä miltä näyttää. Ja kolmanneksi sen, ettei kauan kangaskaapissa marinoituneeseen kankaaseen välttämättä enää löydä samaa kangasta jatkoksi. Pitää siis hamstrata heti kerrasta kunnolla ;)

Mutta hei, nämä pilvet ainakin ovat aitoja, vaikka ne joka paikassa näyttävätkin hieman erilaisilta :D




6 kommenttia:

  1. loistavaa asiakaspalvelua Kangas-Mallalta! hyvin on myös selvitetty, mistä nuo erot voivat johtua - erittäin kiva, että laitoit sen alkuperäisen jutun ja sitten vielä tämänkin, selventää asiaa kummasti!

    VastaaPoista
  2. Tästäpä tulikin mieleeni(siis asiaan mitenkään liittymättä...) että aikoinaan olin töissä eräässä isohkossa tehtaassa, jossa sitä samaa näkkileipää vedettiin ainakin viiteen eri pakettiin, aina tilaajan mukaan ja kaupassa tietysti eri hinta jokaisella... ;)

    VastaaPoista
  3. Siis kuitenkin Jny ?
    Onpas monimutkaista.
    Ja outoa.

    VastaaPoista
  4. Pikkupikkuriikki: no ihan vastaavalta näkkileipätehtailultahan tämä vaikuttaa ;) Onhan sitä toisaalta kuullut myös, että ihan samoja lastenvaatteita on kaupoissa eri tuotemerkeillä ja varmaan eri laatuisinakin (ja hintaisina). Voisi vaan kuvitella, että Jny sahais omaa oksaansa poikki tällaisella toiminnalla. Helpostihan tässä saa sen kuvan, että laatu on huonontunut jos luulee sitä heidän nimellä kulkevaa kangasta ostavansa...

    VastaaPoista
  5. Hain tänään JNYltä suoraan tilatun paketin. Paketissa tullut pilvitrikoo oli kyllä samaa vanhaa laatua kuin kauan sitten ostettu. Onneksi!

    VastaaPoista
  6. Sanna: Hieno juttu! Muiden kankaat varmaan painetaan sitten halvemmille pohjille ;) Paljonko oli muuten postarit suoraan tilatessa?

    VastaaPoista