maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulunviettoa ja lahjoja

Jouluaatto sujui meillä rauhallisissa merkeissä mummun ja papan kanssa pukkia odotellessa. Nuorimmainen tyttö ei oikein osannut pukin tuloa sen kummemmin vielä jännitellä ja isommat tytöt eivät ainakaan näyttäneet jännitystään, tuskin ainakaan pukkia jännittivät ehkä ennemmin pakettien sisältöä ;) 

Kelit on tänä jouluna kyllä olleet varmaan kurjimmat ikinä :( Tyttökin tuossa ihmeissään katseli viimeisten lumiukonrippeiden sulamista vihreälle nurmelle ja totesi, että taitaa olla jo kesä tulossa ja kohta pääsee pihalle uimaan... No, ehkä niitä hiihtokelejäkin vielä sitä ennen saadaan. Sitä odotellessa laitetaan säleverhot säppiin ja kynttilöitä palamaan, tulee edes hieman joulunajan tunnelmaa ;)


Kovin oli taas ollut kilttejä lapsia tänä vuonna, ainakin lahjojen määrästä päätellen. Tonttuja tarvittiin apuun lahjojen jakamisessa.


Paketeista löytyi mm. toivomuslistalla ollut Zhu Zhu pets linnoineen.


Dinolakki on onneksi aivan sopiva, myös pehmoinen huivi miellytti.


Keijuasu oli mieluisa. Itse puku on toistaiseksi ollut vähemmällä käytöllä, mutta siivet taas ovat selässä melkein koko ajan ;)


Joku saattaa ehkä muistaakin, kuinka aiemmin tämän haalarin ommeltuani vannoin etten enää ikinä toista haalaria tee... No, koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, sillä teinpä sittenkin uuden haalarin. Tämä oli varsinainen pikaompelus... Isosiskoille oli tulossa pukilta olohaalarit, niin pitihin sellaiset nuorimmaisenkin pakettiin saada ;) Aatonaattona vanha haalarikaava kankaalle ja siihen päälle housukaava ja paitakaava, ja ei kun vaan leikkelemään jotain sinnepäin. Ja olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen tällä kertaa. Kiitokset vaan Royal-tuotteen Saijalle extrasenteistä joustofroteessa, minkä vuoksi tämän haalarin ompeleminen oli edes mahdollista. Kangasta näin isoon haalariin kului yllättävän paljon.  Jalassa olevat pörrötossut on myöskin pukilta, kaikki lapset saivat samanlaiset :)




Hupun nougatruskea pallojersey on Jny designilta ja suklaanruskea resori Kangastukusta.


Joulupöytään piti ommella uusi pöytäliina ja kattausliinat. Vanhat liinat kun ei uuteen isoon pöytään enää sovi. Valkoinen ja ruskea pellava on Eurokankaasta.


Kaikille tytöille samanlaiset lovikkalapaset novitan ohjeella. Pinkit onkin jo aikaisemmin postattu. Valkoiset ja tummat ovat kaksinkertaista Huopasta, varmasti lämpöiset.


Nuorimmainen tyttökin sai vihdoin oman pussukkansa. Sisältä löytyi kaikenlaista kivaa pientä. Pussukan päällikangas ja vetoketju sekä hiuslenksut ja päällystettävät napit ovat Nappikauppa punahilkasta. Puuhelmistä tehdyt korut on tehty Pämpän puuhablogista löytyneellä ohjeella.


Keskimmäinen tyttö sai myös oman pussukkansa. Malin Westbergin kangas on Metsolasta. Vetoketju Nappikauppa punahilkasta.


Vanhimman tyttären kavereille joululahjaksi pussukoita. Punavalkoinen kukka myös Metsolasta, muffinssit tilattu joskus muistaakseni Fabriinasta ja mustavalkoinen kangas Eurokankaasta.


Voi sitä väsyneen lapsen riemua, kun huomasi sieni-herran näyttävän kieltä...  Kikatusta riitti, mutta veihän se nukkumatti väsyneen joulunviettäjän lopulta mukanaan höyhensaarille :)


perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää joulua


Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Dinohattu, kaulaliina ja tumput

Niinpä taas kävi tänäkin jouluna, etten saanut toteutettua kuin muutaman päässä pyörineistä lahja-ajatuksista. Jostain kumman syystä aika tuppaa aina loppumaan kesken eikä mitään saisi aikaiseksi, johtuisiko ainakin osittain harmillisen pitkästä ja pimeästä syksystä, ja työt sitten vie loputkin mehut väsyneestä äidistä. Tai sitten se on vain laiskuutta.

Vielä yhden pehmeän paketin sain kuitenkin aikaiseksi nuorimmaiselle tyttöselle. Aluksi oli ajatuksena tehdä pelkät lovikkalapaset, mutta hmmm... tuli sitten pari muutakin ideaa matkan varrella. Näitä pieniä ompeluksia/neulomuksia on niin kiva ja nopea tehdä :) Lapasten ohje on Novitan sivuilta ja lankana on pinkki Viking Naturgarn Tampereen Lankamaailmasta. Kaulahuivi on neulottu Käsityömessuilta edullisesti mukaan tarttuneesta pinkistä Novitan Softysta ja tupsut on luonnonvalkoista Isoveli-lankaa omasta jemmasta. Huiviin ei mitään ohjetta tarvinnut, ainaoikealla valmistui nopsaan.

Dinohattu nyt oli tämän aamuinen päähänpisto. Näitä on näkynyt monessakin blogissa, mutta lopullinen inspis varmaankin tuli Selian Riikan ihanan isosta dinopipopinosta :) Nyt kyllä kovasti jännittää millainen tästä tuli, kun jouluna vasta pääsee sovittelemaan... Ekasta versiosta tuli niin suuri, että just ja just sain sen omaan päähänikin ängettyä ;) Pienentelin sitten "hieman" ja voin vain toivoa, ettei se nyt olisi liian pieni; materiaali kun ei juuri periksi anna. Hattu on kaksinkertaista pinkkiä fleeceä Eurokankaasta ja valkoista fleeceä nuo kolmiot, miksikä niitä nyt sitten sanoisi. Pipon alaosassa on tuulensuojana Kangastukun windstopperia.


Dinohattua tehdessä totesin taas kerran, että kannattaisi hieman suunnitella ennen kuin suin päin ryntää kankaita leikkelemään ja ompelemaan... Mutta kun ompeluaikaa oli vain tytön ulkoiluaika... Tyhmyyksissäni leikkaisin vuorin samalla tavalla kuin päällikankaan, kunnes jo palaset yhteen ommeltuani totesin, ettei vuoriin ehkä kannattaisi tuota häntää ommella ;) Leikeltyäni hännän pois tajusin, että pipon vuori nyt tietysti olisi kantsinut tehdä ilman tuota häntää ja pipo-osaa yhdistävää saumaa... Ja ei kun taas purkamaan ja leikkelemään uudet vuorikappaleet... Nyt olen tuohon muuten tyytyväinen, kunhan vaan olisi sopiva.


sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Keiju -asu ja pussukoita

Johtuisiko sitten tästä viivästyneestä talventulosta ja lämpimistä keleistä vai mistä, mutta meillä onkin täällä tontun sijasta keiju ;) 

Tyttärelle ompelin joululahjaksi keiju -asun. Taitaa olla talvella hieman vilpeä, mutta voihan asun pitkähihaisen paidan ja sukkistenkin päälle pukea... Asu on tehty Suuri käsityölehti 4/2011 ohjeella. Nyt ei voi kyllä kehua siistillä ompelujäljellä, mutta uskoisin ettei tytär niin kauheasti siihen kiinnitä huomiota. Olkainten peitetikki ei kaikkein kauneinta ole ja siipien kanssa oli "hieman" ongelmia. Ei kyllä minun ompelukoneellani onnistunut ompeleminen ohjeen mukaisesti paljettikankaasta, joten soveltelemaan joutui siellä täällä. Mutta eiköhän tuo tekele nyt riittävästi siipiä muistuta. Varmaan on kuitenkin kestävämpi kuin kaupan rooliasut, joissa jo valmiiksi saumoja purkaantuu ja langanpätkät tunkevat saumoista... Pilkullinen puuvilla, huntutylli ja siipien paljettikangas on Eurokankaasta. Vaaleanpunainen trikoo on Nansoa omasta jemmasta, joskus Triteksiltä ostettu.




 Viime aikoina on tullut ommeltua lähinnä omilla tai Ottobren kaavoilla ja on tähän varmasti ihan syykin... Miten musta tuntuu, että SK-lehden kaavat ja ohjeet on usein jotenkin sinne päin, usein joutuu soveltamaan. Ottobren ohjeilla ommellessa onnistuu paljon paremmin, tämä on ainakin mun käsitykseni asiasta. 

Ja jos joku on kovin kärsimättömänä odotellut päivitystä nukkekoti-projektista, niin joutuu kyllä valitettavasti odottelemaan vielä jonkin tovin. Aika ei nyt tahdo siihen riittää millään ja palatakseni tuohon edelliseen purnaukseeni, niin ongelmia on myös tuon tönön kaavojen ja ohjeiden kanssa ollut. Kovin niukasti tuntuu netissä olevan kokemuksia pikku-Rauhalan rakentamisesta, joten ehkä se on muille sitten ollut tosi helppoa ja itse olen vain tyhmä. No, jatketaan projektia hieman stressittömällä hetkellä...

Päikyn tädeille ompelin joululahjaksi tällaiset pussukat, joissa sisällä on makea yllätys. Näille nyt aina luulisi käyttöä olevan. Kankaat on omista kätköistä ja vetoketjut Nappikauppa punahilkasta.


perjantai 2. joulukuuta 2011

Hassu Herra Sieni

Jottei tämä blogi vallan hiljenisi näin ennen joulua, niin paljastetaan yksi joululahja hieman etukäteen. Nyt täytyy vaan pitää nuorimmainen tyttö pois tietsikkaruudun lähettyviltä ;) 

Useammassakin blogissa olen saanut ihailla toinen toistaan ihanampia sieniä ja pitihän sellainen omalle tytöllekin saada. Tällä kertaa sieni aplikoitui yöpaitaan. Housujen pallointerlock on tilattu Ruotsista Jny designilta ja valkoinen jerseytrikoo on Nansoa Triteksiltä. Kärpässienen hattu on aplikoitu housujen trikoosta, muutoin aplikoinnissa on käytetty velouria. Kieli on irrallinen :) Kokoa pyjamalla on olevinaan n. 110 cm ja miten se voikin näyttää jättimäiseltä... No, sovittamaan päästään vasta jouluna eli siihen asti on oltava jännityksessä ;)

Voi tätä jatkuvaa pimeyttä, kuvien laatukin on mitä sattuu :( Kunpa lunta saataisiin vihdoin tänne Tampereellekin!