lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kirahvi-housut ja pipoja


Tällaiset kirahvi -velourhousut tällä kertaa. Malli on sama vanha oma, tai siis piti olla. En vaan tiedä mitä kummaa tapahtui, näistä tuli jostain syystä melko reilut kooltaan... tai siis pituudeltaan. Piti olla 104 cm, mutta nämä taitaa kyllä vastata jo 110 cm. Onneksi sentään näin päin, sillä olisi ollut kurja jos olisi liian pienet tullut. Tykkään meinaan tosi paljon tästä Kangastukun vaaleanpunaisesta velourista. Kauniin sävyistä, ehkä hieman rosahtavaa, ja ihanan pehmoista. Tyttökään ei meinannut malttaa housuja sovittaa, kun niitä piti vaan halia ;) Eiliseltä Eurokankaan visiitiltä löytyi sattumalta juuri saman sävyistä resoria.

 Kirahvi on sama kuin tässä pilvihupparissa, tällä kertaa aplikoitu ruskeasta ja vaaleanpunaisesta velourista. Tarkkasilmäiset huomaa varmaan heti, että malli muistuttaa jonkin verran  Pim Pamin ihania kirahvi-housuja. Tai no joo, ei edes kovin tarkkoja silmiä tässä vaadita, onhan tässä ihan selvästi vaikutteita saatu niistä. Vaikka eivät tietystikään ole läheskään yhtä upeat kuin Pim Pamit. Toivottavasti Petra ei kuitenkaan pistä pahakseen, kun vain omaan käyttöön tulevat.





Sovituskuvista tuli hieman huonoja, kun tyttö olisi halunnut poseerata pyllypuolta ja äiti halusi kuvaa kirahvista ;) No näkee noista kuvista ainakin sen, että reilut ovat. Jäävät odottelemaan syksyn viileämpiä kelejä.

Ja laitetaan nyt sitten vielä kuvaa näistä tylsistä hatuistakin ;) Kankaanjämistä syntyi tällä kertaa kaksi joustispipoa ja yksi velourpipo. Kaikissa ympärysmitta 46 cm eli menevät parhaiten n. 48-50 cm päähän. Huutikseen ovat taas menossa viikonlopun aikana.



6 kommenttia:

  1. sullon hienoja ompeluksia täällä.

    VastaaPoista
  2. Kivat housut :)
    Eiköhän me suurinosa pidetä blogia sen vuoksi että muutkin voivat ammentaa ideoita itselleen :D
    (sen lisäksi että se on oma "päiväkirja")

    VastaaPoista
  3. Hienot on housut! En pistä pahakseni, kiva on, että munkin tekeleistä muut saa ideoita omiin juttuihin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia :)

    Sani: niinpä tuo kait on, ei ainakaan itseäni haittaa jos joku ideoitani lainaa. Silti sitä jotenkin alkaa mieltä painamaan, jos huomaa lopputuloksen muistuttavan kovasti jonkun muun tekelettä. Joskus näin käy ihan vahingossakin, huomaa vain valmista työtä katsellessaan, että olenpa tainnut samanlaisen nähdä jossain aiemminkin... Ja kaipa sitä aina jostain jotain vastaavaa löytää; kuinka monta kovin erilaista versiota sitä nyt jostain apinasta, kirahvista, norsusta tms. voi edes olla ;)

    Petra: kiitoksia "luvasta" näin jälkikäteen ;)

    VastaaPoista