keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kettusetti

Kuvissa tykkäsin kovasti tästä PaaPiin Noshille suunnittelemasta kettutrikoosta. Luonnossa kangasta katseltuani en enää ollutkaan niin varma. Kuosi on vallan valloittava, mutta nuo värit, hmmm. Tuollainen hieman sinapihtava keltainen ei välttämättä ole ihan lemppari, mutta onneksi valmiina vaatteena tämä näyttää kuitenkin ihan käyttökelpoiselta. 

Kettutrikoo on tilattu Kangas-mallasta silloin kun sitä vielä sai ja kaavana on jälleen CTW 301 tyköistuvampi malli. Tällä kertaa kokona on jo 122 cm ja vielä hihoja ja helmaa muutaman sentin pidentäen, kasvunvaraa siis on vielä. Ruosteenpunainen velour ja resori on Ikasyrin ja sopii kuin nenä päähän tuohon kettuun. Housujen kaava on oma ja vastaa varmaan noin kokoa 116/122 cm. Kapeamman puoleinen malli, kun ennemmin sellaisista tytöllä tykkään. Ruosteenpunainen väri osoittautuikin hieman ongelmalliseksi lankojen puolesta. Loppujen lopuksi päädyin käyttämään kanteissa punaisia lankoja, vaikkei ne täysin mätsää resorin sävyyn. Aloin aluksi ompelemaan taskujakin samalla värillä, mutta vaihdoin kesken kaiken sittenkin valkoiseen. Mun mielestä oli parempi näin, vaikka langat erottuukin selvästi kankaasta.






Samalla valmistui toisetkin housut. Näissä on kokona n. 104/110 cm ja malli kanssa melko kapea, hyvät hoikahkolle lapselle. Nämä pienemmät housut myydään uuteen kotiin, joko huutiksen tai fb:n kautta, myös sähköpostitse voi kysellä jos kiinnostaa (tanttarallalla (at) gmail.com). Hp. postikuluineen on 21 e.


8 kommenttia:

  1. Tosi ihanat! Tuo ruosteenpunainen on kiva väri, hmm vieläköhän sitä sais... :-)

    VastaaPoista
  2. Taitaa Tiinu olla loppuunmyyty Ikasyrin velouralen jäljiltä ;)

    VastaaPoista
  3. Kivat ketut! ja edellisen postauksen mekko on hurmaava!!!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva setti! Ja kiitos muistuksesta; miulla on myös tuota ruosteenpunaista velouria ja sehän on just perfect syksyyn!

    VastaaPoista
  5. Ihana setti, miekin oon kyllä erehtynyt luulemaan kuvista että tuossa on enempi sellainen kirkkaankeltainen pohja. Kettukarkit joka tapauksessa tulee ruuasta välittävälle mieleen :) Itse tilasin sitä ruskealla pohjalla olevaa, ja ihan vähän jännittää ;)

    Todella kiva tuo velourhousujen väri miustakin! :)

    VastaaPoista
  6. Tästä tuli todella ihana setti :)

    VastaaPoista
  7. Mahtava setti ja toi kettu on kyl niiin mahtavaa!!

    VastaaPoista