sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Nalle -pyjama ja merinosetti

Triteksistä on tullut napattua matkaan tällaista Nanson nalletrikoota. Eipä tästä juuri muuta voinut kuvitella ompelevansa kuin yöppärin ja se siitä sitten tulikin. Kummasti alkaa käydä taas vaihteeksi vanhoista pyjamista lahkeet lyhyiksi, joten oikein tarvettakin tälle oli. 

Onko muilla muuten sellaista ongelmaa, ettei kerta kaikkiaan meinaa pystyä tekemään mitään yksinkertaista ja helppoa? Tämäkin nallekuosi oli ihan herttainen, mutta niin siihen vaan piti saada lisäksi aplikoitua tuollainen nalle... Tyttö on odottanut malttamattomana yöppäriänsä viime viikonlopusta asti, kun näki minun hahmottelevan nallea paperille, ja tänään vihdoin sai pyjaman päälle päiväunille. Paidan etumuksen punainen trikoo on Eurokankaasta ja raidallinen resori on muistaakseni Michas-Stoffeckesta. Nalle on aplikoitu velourista ja kaikki tassut on irrallisia, niitä on sitten mukava unilla hiplailla.





Myllymuksuilta tilasin 1,40 m punaista merinovillaribbiä. En tajunnutkaan, että kangas oli vain 90 cm leveätä ja siitä sai vain niukin naukin tämän suunnittelemani setin ommeltua. Hihoissa ja lahkeissa ei kyllä juurikaan kasvunvaraa ole, mutta toivottavasti menisi tytölle kuitenkin tämän talven. Aivan ihanan pehmoista kangasta, mutta melkoisen ohutta ja venyvää. Interlockia olen ommellut ompelukoneellakin hyvällä menestyksellä, mutta tätä kangasta en varmaan olisi uskaltanut lähteä edes yrittämään. Ompelukoneessani kun ei ole paininjalansäätöjä sun muita hienouksia. Saumuri ompeli onneksi hyvin kangasta venyttämättä ja peitetikillä onnistui käänteetkin oikein nätisti. Kauluksesta tuli tuollainen "pystykaulus", kun ei kangasta riittänyt taitettavaan poolokaulukseen.




Pinkin merinovillainterlockin jämistä riitti vielä kaksinkertaisiin tumppuihin. Sekä yksivärinen että kuviollinen merinovilla on Sampsukasta.


6 kommenttia:

  1. Ihana pyjama!! Meillä on pyjamapula, mutta jotenkin niitä ei tule tehtyä!! Tytöt kyllä tykkääkin enemmän yöpaidoista ja ehkä laiskana annan niihin legginsit alle niin tarkenee talvenkin ;).

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana pyjama! :D Tuossa voisikin olla ideaa myös meidän kuopukselle eli yölliselle "tissin hiplaajalle".. hmm, toteuttamiskelpoinen ajatus tämä! ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana yöppäri ja todellakin kiva idea se uninalle edessä!!! Merinovillaribbi setti myös upea, minä niin tykkään vaikka lörppää onkin ommella!

    VastaaPoista
  4. Ihana pyjama tosiaan, tuo nalle on tosi söpö! :)

    VastaaPoista
  5. Meillä tykättäis varmaan ihan hirmusti tuollaisesta yökkäristä missä saa tassuja ja jalkoja pyöritellä käsissä! Ihana on! Voi ei minäkin haluaisin niin tuota punaista apilaa :) Ihana tuo mekko!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia :) Pienelle yötuhisijalle tällainen yöppäri olisikin varmasti tosi kiva, ei pääse unilelu pimeässäkään karkuun :D Mutta kelpaa tämä näköjään vähän isommallekin, kovin mieluinen on ollut käytössä :)

    VastaaPoista