lauantai 16. heinäkuuta 2011

Punaista apilaa


Jonkin aikaa pohdin, mitä tästä Metsolan apilajoustiksesta oikein tekisin. Ensin ajattelin tehdä siitä hupparin, mutta koska hupparimateriaaliksi valikoituikin lopulta edellisen postauksen hippiekukka, niin päätin tehdä tästä kuitenkin jotain muuta. 

Minnie liivihameen kaava on Ottobre 6/10 lehdestä, mutta koska edellisen version helma oli mielestäni hameeksi liian lyhyt, lisäsin tällä kertaa helmaan 5 cm lisää pituutta. Muutoin koko on 98/104 cm eli leveys tuon pienemmän koon mukaan. Valkoinen resori on Eurokankaasta.




Housut on ommeltu omalla kaavalla, n. 104 cm ja hieman kaposampi malli. Mikähän muuten yleensä on 104 cm housujen lahkeen sisäpituus? Oliskohan jollain ostovaatteita, joista voisi mitata? Mahtaakohan mulla olla kovin reilu mitta... näissä housuissa on lahkeen pituus n. 47 cm. No, tyttö on aika pitkäkoipinen ja onneksi itse tehdessä voi noihin mittoihin vaikuttaa ;) Näissä ainakin on vielä kasvunvaraa, joten olisiko sitten kokoa 104/110 cm, kun tyttö varmaan alkaa jo olla lähemmäs 104 cm pitkä.

Housuja ommellessa tuumailin, että taitaa olla kyllä hieman liian retrot housut omaan makuun, mutta kun nuo laittoi tytön jalkaan niin näyttivätkin yllättävän kivoilta. Aluksi ajattelin nämä suoraan naputella huutikseen, mutta mitä enemmän näitä katselen niin sitä mageemmilta nämä näyttää... Mä vähän luulen, että nämä jääkin omaan käyttöön ;)




3 kommenttia:

  1. JA sinä se kerkeet :D
    Ihania juttuja taas!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!

    Sani: pakko keretä, kun loma loppuu huomenna... sit ei taas tiedä koska kerkeää ;)

    VastaaPoista