tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mekko äidille ja tyttärelle

Plääh, tää on nyt siis taas tätä... ajatus hyvä 10, mutta toteutus, hmmm... Ensinnäkin tähän piti tulla sellaiset lyhyet pussittavat hihat, mutta ennen kuin huomasinkaan olin leikannut nuo kädentiet ilman saumanvaroja :( Toisekseen jossain ajatushäiriössä kanttasin vaaleanpunaisella, vaikka ruskea olisi ollut paljon kivempi. Ja kolmanneksi takkusin nauhankääntäjän kanssa. Vaikka kuinka yritin olla venyttämättä kangasta, niin silti tuo aaltoilee :( Meni nyt harjoituksen piikkiin tämä. Opin ainakin monta asiaa tuosta nauhankääntäjästä, mm. sen että pitää muistaa tarkkailla ettei resori jää taitteelle/kiinni toisesta päästä... Kylläpä olikin muuten hankala asennettava. Pakkauksen mukana tulleen ohjeen avulla sain tuon sentäs lopulta paikoilleen, mutta vasta Lillaphantin ohjeen perusteella sain joten kuten tyydyttävää tikkiä aikaiseksi. Argh, miten tuo kone voi olla noin hankala! Minäkö kärsimätön...

Hetken jo mietin, josko purkaisin ylä- ja alaosan erilleen ja tekisin noihin uudet parit, mutta en nyt sitten jaksanut. Hameeseen sopisi kyllä tosi hyvin tuosta sydänkankaasta olevat pussihihat... Noh, katsotaan. Luultavasti unohdan koko homman, kunhan saa seuraavan projektin käyntiin ;) Tyttö ainakin kelpuutti heti päälleen, eikös se kuitenkin ole pääasia. Vai onko...



Jny designin nougat sydänjersey on Hannan kankaasta, valkoinen ohut trikoo on Nansoa Triteksiltä ja vaaleanpunainen resori Myllymuksuilta. Sydämessä käytetty pilkkupuuvilla on Iinulta, tais mennä viimeinen tilkku nyt tuohon. Mekon alaosa on vuoritettu ja yläosa on yksinkertainen.

Heti aamulla piti vielä käydä ulkona hytisemässä +12 asteessa, jotta saatiin sovituskuvat. Ei kovin kummoiset lomailmat, mutta sopii ompeluun hyvin ;)



Tällainen mulla nyt sitten on. Tämä on se Janomen leveämpi nauhankääntäjä ja tilattu täältä.


Uskaltauduin ompelemaan jotain lomavaatetta itsellenikin. Eri asia sitten kehtaanko päälleni pistää... Koko jotain XL ja suoraan lähdetty kangasta työstämään ilman kaavoja. Huh, kyllä tuli hiki tuon kanssa. Sovittelemalla ja korjailemalla, sovittelemalla ja korjailemalla tuli lopputulokseksi lopulta tällainen. Nanson trikoo on viime vuonna ostettu Triteksiltä.



Pitkään mietin laitanko sovituskuvaa vai en... Kaikki muut kun näyttää olevan kokoa S tai XS. Mutta kehdataan nyt sitten, antaapa ainakin taas motivaatiota yrittää noita ylimääräisiä kiloja saada vähemmälle...


10 kommenttia:

  1. Hienot mekot teille molemmille! Kivalta näyttää tuo sydänmekko ilman pussihihojakin, mutta olis ne varmaan kivat nekin.

    Ja kuule ei ole kaikki muutkaan kokoa S tai XS...

    VastaaPoista
  2. Ihania molemmat mekot!!
    Tääl käytetään xl kokoa :D

    VastaaPoista
  3. Oi ihana mekko, niin kaunis herrkä ja tyttömäinen. Ja kyllä ne säädöt nauhankääntäjälle löytyy, kokeilemalla oppii. Sinun tunika on myös tosi kaunis, hyvin istuva ja käytännöllisen oloinen. Ja minä olen kokoa L (siis ilman raskautta), sovituskuva antaa kyllä paljon ennemmän kun pelkkä vaate. Kaunista!

    VastaaPoista
  4. Nätit mekot molemmat :)Ja miks kaikkien pitäisikään olla saman kokosia? Hyvin sopii sinulle tuo mekko! Nauhankääntäjä on ollut minullakin mielessä, en vaan tällä kotihoidontuella sitä ole viitsinyt ostaa...

    VastaaPoista
  5. Ihania mekkoja molemmat! Ja tosi kauniisti istuu tuo sinun oma mekkosi! Olen samaa kokoa ja kiinostaisi kovasti jonkinlainen ohje tuohon mekkoosi!

    VastaaPoista
  6. Tytön mekko on sievä ja oma mekkosi oikein hyvännäköinen ylläsi, vaikka aristelit itsesi päällä sitä esitellä! Mukava on myös lukea ompeluasiaa (en sinällään tarkoita vastoinkäymisiä). Rohkaisevaa aina! Muistanet tuskaisen kommenttini peitetikkikoneesta, enkä ole vieläkään uskaltanut alkaa sen kanssa tappelemaan.
    Hyvää kesää!
    Tuija Blogiton

    VastaaPoista
  7. Täytyy korjata: En ehkä sinun blogiisi ole kommentoinut peitetikkikoneesta, vaan eräässä toisessa. Yhtä kaikki, mielenkiintoista luettavaa, kuinka peitetikit pelittää itse kullakin :)
    Tuija Blgtn

    VastaaPoista
  8. Hienot on mekot, molemmat! Millä kaavalla oot tytön mekon tehnyt? Helman "pussitus" tuo kivasti lisäilmettä mekkoon, vois joskus itsekin kokeilla :-)

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo tytön hameen helma! Tuon tapainen helma on itselläkin "opettele tekemään"-listalla. Ja juu, ei me tosiaankaan mitään s-kokoisia olla,
    terkuin rouva 177cm :p

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia paljon kaikille kommenteistanne :)

    Kewa: ihana kun aina jaksat tsempata mua tuon rakkineen kanssa, nyt sujuukin jo hieman paremmin!

    Sofia: ei tokikaan kaikkien tarvitse olla samankokoisia, mieluiten itse kuitenkin olisin sieltä hieman kaposammasta päästä ;) Ja juu, aika kallis investointi tuo kääntäjä on, olisi kyllä kiva saada tehokkaaseen käyttöön. Onneksi sattui sentään olemaan alessa kun sen tilasin.

    Salla: lähdin ihan rakentaan tuota mekkoa kääntämällä kankaan leveyssuuntaan kaksinkerroin. Otin hieman mittoja itsestäni, arvioin löysyysvaraa ja sitten vaan piirtelemään muotoja kankaaseen ;) Yläosan tein hieman kapeammaksi ja helmaan käytin koko kankaan leveyden. Hame on ihan "putkilon" mallinen, etuosa jonkin verran leveämpi kuin takaosa ja myös hieman korkeampi (tein rintojen kohdalle pienen lisätilan syöttämällä kangasta rypylle saumuroidessa). Sen jälkeen putkilo päälle sovitukseen ja tässä yhteydessä myös mitataan mille kohdalle haluaa rypytyksen.

    Kuminauharypytys on tehty käyttäen puolattavaa kumilankaa alalankana. Etuosaan tein voimakkaamman rypytyksen ja taakse hieman pienemmällä alalangankiristyksellä, jotta ei tanhukahvat puristu näkyviin ;) Yläreunaan on tehty ihan vaan kumpparikuja. Mahtoiko tästä nyt mitään apua olla, mutta rohkeasti vaan yrittämään :)

    Tuija: tsemppiä sinullekin peitetikkikoneen kanssa, ehkä tässäkin harjoittelu tekee mestarin, pitäisi vaan löytyä sitä tarvittavaa kärsivällisyytä... tilitystä varmaan tulossa myöhemminkin ;)

    Millamari: mekon yläosa on Ottobre 6/10 Minnie liivihameen kaavalla (sis. sen resoriosan). Vuorin yläosa on samaa leveyttä yläosan helman kanssa ja levenee hieman alaspäin. Helman päälliosa on tehty kahdesta yhteen ommellusta leveästä kappaleesta, joka on rypytetty sopivaksi sekä ylä- että alaosastaan. Niin, ja sydänkangas on n. 5 cm pidempi kuin vuori, jotta kääntyy hieman sinne sisälle päin. Siitä vaan kokeilemaan :)

    VastaaPoista