sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Hiuskoruja ja itselle pari teepparia

Nuorempien tyttösten kanssa askarreltiin Nappikauppa punahilkasta tilattujen nappien kanssa. Muutama hiuspinni ja -lenksu saatiin aikaiseksi. Kivaa hommaa tuo, ja valmista tulee nopeasti. Napit liimasin pinneihin kiinni kuumaliimalla, mutta tuo ei taida kovin hyvä siihen olla. Muutaman irronneen jouduin meinaan jo liimaamaan uudelleen. Mikähän olisi hyvä liima tuohon tarkoitukseen? Pienemmät napit ovat kooltaan 18 mm ja isommat 22 mm. Pienemmät ovat sopivammat noihin pinneihin, mutta pitipä keltaisiin kokeilla isompaakin kokoa.


Sitten tylsää perusompelusta ihan vaan itselle. Tytöillä tuntuu kaapit pullistelevan vaatepaljoudesta, toisin kuin itsellä, jolla on selvä pula perusvaatteistakin. Triteksistä ostetusta Nanson trikoosta valmistui t-paidat omasta vanhasta paidasta piirretyillä kaavoilla. Tosin lisäsin sitten helmaan tuon "resoriosan", joka on siis ihan samaa kangasta kuin muukin paita.

Sinisestä paidasta tuli kyllä ihan mun lemppari. Menee hyvin niin farkkujen kanssa kuin kotosalla leggareiden kanssa. Pituutta on sen verran, että peittää kivasti takapuolen, mutta helmaresori olisi saanut kyllä olla hieman kapeampi, sillä nyt jäi hieman liian löysäksi. Pääntie on kantattu nauhankääntäjällä samasta singletrikoosta mitä itse paitakin on. Tosi siisti ja ihanan ohut kanttaus tuli, vaikka kanttaaminen noin ohuella kankaalla onkin hieman haasteellista reunojen käpristymisen takia. Paidan helmarypytys on tehty framilonilla.


Turkoosi paita on kapeampi ja lyhyempi versio sinisestä paidasta. Tämän paidan kanssa tuo kanttaaminen samalla kankaalla ei sitten luonnistunut millään. Reunat käpristyi niin voimakkaasti, etten millään saanut kangasta nätisti kääntäjään laitettua ja kantista tuli ihan sylttyä. Tosin tähän löytyi myöhemmin todennäköinen syykin eli olin unohtanut vaihtaa sen lyhyemmän paininjalan...Vähän ihmettelinkin, kun ei nauhankääntäjä tahtonut niin hyvin asettua paikoilleen... Liikaa muistettavia asioita minulle näemmä ;) Ennen kuin tajusin asian niin ehdin sitten tehdä tuollaisen toisenlaisen kanttauksen. Tähän kokeilinkin myös tuota yhdellä neulalla tikkaamista ja hyvin onnistui. Toivottavasti on myös kestävä.



3 kommenttia:

  1. Oletpas saanut tosi siistin kanttauksen aikaan!
    TUo tummempi pusero on ihanan värinen. Mallikin on todella nätti.

    VastaaPoista
  2. Ihanat ne pinnit ja paidat tosi kivat-siististi ommeltu!

    VastaaPoista