lauantai 11. kesäkuuta 2011

Hellehattu

Uusimman Ottobren lierihatun kaavalla syntyi nuorimmaiselle kesähattu. Ihan kiva tästä tuli, mutta täytyy sanoa että tekeminen kyllä tökki pahan kerran... Ei niinkään teknisesti, mutta kun tämän ompelu vaan ei meinannut millään innostaa. Ensinnäkin inhottavaa leikellä noita pikku paloja ja toisekseen kangasta (ja tukikangasta) kului yllättävän paljon. Ihanaista muffinssikangasta jäi jäljelle enää pikku pala, vaikka lierin alapinnat teinkin samasta Eurokankaan ruutupuuvillasta mistä vuorinkin.

Tämä on tehty sillä pienimmällä kaavalla eli 50 cm ja on oikein sopiva meidän lähemmäs 3,5-v. neitoselle. Lieriä pienensin sentin verran ulkoreunasta. Kyllä tällä kelpaa heinäkuussa Turkin matkalle lähteä, suojaa kivasti kasvoja ja niskaakin :) Olisi sopinut paremmin aiemmin postatun muffinssimekon kanssa sovitettavaksi, mutta kun nyt sattui tämä sienimekko olemaan päällä niin sillä mentiin...




4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis hattu, minäkin tänän tein lierihatun, en tykkää myös niiden ompleuista, aikaa vieviä;)

    VastaaPoista
  2. On aivan todella kaunis! Voi kun saisin itsekin ommeltua kesähattuja, jotenkin niihin ei ole vielä löytynyt innostusta! Todellakin kelpaa reissuun lähteä :)

    Anni, HeikunKeikun blogista (kirj. ei onnistu)

    VastaaPoista
  3. Voi ku nätti :)

    Mä kans totesin hellehattua tehdessä että huh mikä homma... Teinhän minä viimevuonnaki useamman, mut oli unohtanu mikä näpertely siin on. pienempi ei sit edes suostunut laittaan päähän, onneks kelpas isommalle :)
    (päänympärys ku suht sama)
    Joten tääl sit tehdään lätsiä ja lippahuiveja jatkos :D

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti hattu! Ja vaikka mitä muutakin nättiä aikaisemmissa postauksissa. Tykkäsin tosi paljon siitä pinkistä joustishaalaristakin :)

    VastaaPoista