keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Tytöllä ei ole vielä koskaan ollut tällaista haalaria ja olihan se sitten lopulta aivan pakko saada tehtyä. Onhan tämä kait aika vauvamainen lähemmäs 4-vuotiaalle ja hirmuisen epäkäytännöllinenkin vessareissuja ajatellen, mutta mitä siitä ;) Neitonen ainakin ihastui sydän-haalariinsa ikihyviksi eikä olisi millään suostunut housuja edes sen vertaa laskemaan, että nähtiin saako haalarin riisuttua ja puettua olkaimet solmittuina. Ja saihan sen :)

En löytänyt mistään tämän tyylistä kaavaa, joten lopulta päädyin muokkailemaan omasta housukaavasta. Peitetikkikone temppuili taas oikein urakalla, eikä kanttaukset todellakaan kestä tarkempaa tarkastelua. Toivottavasti kuitenkin kestää käytössä... Musta velour on Pikku-auringosta, pinkki resori saattaa olla Eurokankaasta. Eteen on aplikoitu pinkki veloursydän. Kumpparit jouduin vielä lisäilemään lahkeisiin sovituksen yhteydessä. Hieman epäilinkin että puntit saattaa olla liian pitkät ja jätin varalta lahjekäänteisiin pienet aukot kumpparin pujottamista varten. Olisin tykännyt hieman kapeammasta haalarista, mutta ihan käytännön syistä tein jonkin verran löysemmän. Onnistuu sitten haalarin pujotteleminen vessareissuilla paremmin, kun en millään jaksaisi olla aina solmimassa noita naruja... eikä varmaan päikyn täditkään...





10 kommenttia:

  1. Aivan ihanat!!! Mikä niitä peitetikkikoneita nykyään vaivaa, on rasittava kun koko ajan joutuu säätelemään mutta silti tikki ei ole hyvä...

    VastaaPoista
  2. Ihana haalari!

    Itekin haluaisin kokeilla tuollaista "naruolkainhaalaria", mutta enpä ole sitä kaavaa löytänyt, enkä osaa itse muokkailla mistään toisesta kaavasta...

    VastaaPoista
  3. On kivat haalarit!!! Mäkään en oo koskaan tuonmallisia kokeillu, ois kyllä "meijen näköset"... =)

    VastaaPoista
  4. Mullakin on tuollaiset suunnittelulistalla. En vaan oo saanut aikaiseksi alkaa muokkaamaan kaavaa. Täälläkin temppuilee peitetikkikone, täytyy varmaan ensimmäiseksi testata uusia neuloja!

    Onnistuneen näköiset haalarit teit!

    VastaaPoista
  5. Mahtavat! Hyvin sopii isommallekin lapselle.

    VastaaPoista
  6. Onpa suloiset!! Eikä yhtään liian vauvamaiset, nythän on aikuisillakin kokohaalareista lähtien. ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia! Hyvin onnistui eilen vessareissut haalarin kanssa ilman nauhojen avaamista. Tyttö sai jopa paidankin hyvin aseteltua haalarin sisään; on tuon ikäiset vaan jo ihanan näppäriä :)

    Kewa ja PikkuHoo: kyllä mulla on kone temppuillut koko ajan vähän väliä. Trikoon kanttaus (jos ei ole saumoja) menee ihan ok, mutta varsinkin paksumpi kangas nauhankääntäjällä takkuaa pahasti. Nämä oli erityisen hankalat, kun piti vielä kantata kanttauksen päältä...

    Aatsipoppaa: ei se kaavan muokkaus lopulta hankalaa ollut, vaikka kivempi tietty olisi jos valmiina löytyisi ;) Kokeile vaan rohkeasti, kannattaa ottaa melko kapealanteiset housut lähtökohdaksi, ettei tule liian leveät ja lapselta tietty joutuu vähän mittoja ottamaan.

    Pikkupikkiriikki: siitä vaan kokeilemaan, vaikka on ne sun vetskarihaalaritkin kyllä tosi upeita :)

    Tiina: niinpä, kyllä meidän teinitkin käytti kesällä haalareita ja ilmeisesti pärjäsivät vessareissuilla ;)

    VastaaPoista
  8. Siis aivan ihanat... ja meillä ei muunlaisia housuja pidetäkään kuin kumpparilahkeita. Ostettuihinki pitää kuminauhat pujottaa... ;D

    VastaaPoista