torstai 24. huhtikuuta 2014

DIY silitettävä strassikuva

Strasseilla koristelu on helppoa ja hauskaa. Silitettäviä strassikuvia saa ostettua valmiinakin, mutta itse tehden saa juuri sen kokoisen ja mallisen kuin haluaa. Eikä sen tekeminen vaadi erityisiä taitojakaan. Ei edes ompelukonetta, sillä kuvan voi kiinnittää vaikkapa valmispaitaan tai -pipoon. Vaativinta näiden tekemisessä vaikuttaa olevan siirtokalvon löytäminen. Omani löysin etsiskelyn jälkeen Flextexistä. Strasseja taas löytää useammastakin nettikaupasta eri hintaisia ja laatuisia. Tässä on käytetty siis hot fix strasseja, joiden taustapuolella on silittämällä kiinnitettävä liima.

Strassikuvan tekeminen aloitetaan piirtämällä mallikuva itse tai vaihtoehtoisesti etsimällä valmis kuva netistä, kirjasta tms. Suosittelen valitsemaan mahdollisimman yksinkertaisen kuvan, sillä pienten yksityiskohtien saaminen selkeäksi strasseilla ei ole aivan helppoa. Muista piirtää kuva peilikuvana.


Leikkaa siirtokalvosta sopivan kokoinen pala. Irroita taustapaperi ja kiinnitä kalvo tarrapuoli ylöspäin valitsemasi kuvan päälle esim. teipin avulla. Mikäli et aio kiinnittää kuvaa heti, niin säästä taustapaperi.


Kiinnitä strassit tarraan kuvion mukaisesti ylösalaisin eli liimapuoli jää ylöspäin. Saumurin mukana tulleet pinsetit toimivat myös tässä oivana apuvälineenä.




Kun kuva on valmis, aseta taustapaperi takaisin paikoilleen, mikäli et aio kiinnittää sitä heti. Näin strassit eivät pääse putoilemaan tai liikkumaan paikoiltaan.


Ennen kuvan kiinnittämistä poista varovaisesti taustapaperi. Tarkista, että kaikki strassit ovat oikeilla paikoillaan ja korjaa tarvittaessa. Liimaa tarra kankaalle oikeaan kohtaan ja kiinnitä strassit silitysraudalla (ilman höyryä) kankaalle sopivalla lämpötilalla painaen n. 10-20 sek. Jossain olen nähnyt suosituksen käyttää silittäessä kalvon päällä vielä leivinpaperia tms., mutta tämä ainakin on kestänyt ihan hyvin ilmankin.

Kun kalvo on jäähtynyt, irroita se varovaisesti. Itse olen tämän jälkeen vielä silittänyt kertaalleen leivinpaperin läpi varmistaakseni hyvän tarttuvuuden. Hot fix strasseilla koristellut vaatteet kestävät normaalia konepesua. Suositeltavaa on pestä vaate nurin päin.



4 kommenttia:

  1. Tätä pitää ehottomasti kokeilla :) kiitti idesta ja neuvosta :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, tyttäreni varmaan tykkäisi. Kimallusta ei voi olla koskaan liikaa :)

    VastaaPoista
  3. Mii Hani: no ei todellakaan voi olla liikaa... Mitä enemmän bling blingiä, sitä parempi :)

    VastaaPoista