sunnuntai, 27. marraskuuta 2011

Nukkekodin rakennusta

Kesken joulunvalmistelukiireiden syntyi ajatus nukkekodista. Tällainen projekti on joskus aiemminkin mielessä käynyt, mutta vain käynyt. Tällä kertaa inspis oli niin valtava, että jo muutaman päivän googlailun jälkeen ostin itselleni huutiksesta muutaman vanhan Suuri käsityölehden. Perjantaina sain nukkekotiohjeet hyppysiini, eilen hurautettiin peräkärryn kanssa Messupuuhun ja vanerilevyn kanssa takaisin kotiin :)


Tällainen ihanuus löytyi Suuri käsityölehti 11-12/2003 lehdestä. Aika kunnianhimoinen tavoite tämä taitaa olla näin aloittelijalle (tai aloittelijoille, mies kun joutui tahtomattaankin mukaan saha- ja rakennusmestariksi ;)) ja varmasti tullaan hieman ohjeita oikomaankin, mutta eiköhän me jonkinlainen tönö aikaiseksi saada :D


Toistaiseksi meillä on vain kasa vaneripalasia ;) 


Levy loppui kesken, joten sivuseinät ja osa kattoa jäi vielä puuttumaan. Ikkunat ja ovetkin puuttuu, mutta pitihän sitä taloa silti hieman päästä hahmottelemaan... Voi miten mä olen innoissani :) Nyt pitäisi vaan saada intoa riittämään jouluompeluksiin ja -neulomuksiinkin, mutta toisaalta tekisi mieli hurauttaa maalikaupoille... No, ehkä tätä projektia saisi vaikka joulunpyhinä eteenpäin ;)

Olen hieman jo harkinnut uuden blogin perustamista tälle nukkekotiprojektille. Tuskin ompelijoita kauheasti kiinnostaa tällaista seurailla... Mutta katsotaan nyt kuinka aika ja energia riittää.

12 kommenttia:

Aarre kirjoitti...

KIINNOSTAA!!!!

Kerttu kirjoitti...

Muakin kiinnostaa :) Samaa nukkekotia himoilin kanssa, mutta en kyllä yksin osaa tehdä ja ei tytön isälläkään tunnu tuota ylimääräistä aikaa olevan...pitää ehkä vinkata uudelleen että jos vaikka joululahjaksi väkertäisi joskus...

kewa kirjoitti...

Ohhh ihana, minuakin kiinnosta!!!

Caorann kirjoitti...

Kiinnostaa! Kirjoittele projektin edistymisestä vaan tänne. :)

Anne S. kirjoitti...

Ehdottomasti kiinnostaa myös nukkekotiprojekti!

Sanna kirjoitti...

Kyllä kiinnostaa myös nukkekotiprojekti!

Nunu kirjoitti...

Kiinnostaa kiinnostaa! Älä missään nimessä pimitä sitä täältä!;)

Ikuinen vauvakuume kirjoitti...

Ja myös kiinnostaa!

TanttaRalla kirjoitti...

Täytynee sitten esitellä etenemistä täällä, kun kerran muitakin kiinnostuneita on, ainahan voi olla lukematta jos ei jotakuta kiinnosta. Toivottavasti tämä projekti vaan etenisi jossain vaiheessa tuosta lautaläjästä eteenpäin ;) Mistähän sitä lisäaikaa oikein saisi ostettua...

Tupuna kirjoitti...

Muistan tämän nukkekodin ohjeen skl:stä! Pitääpä muistaa vielä joskus, kun tulee ajankohtaiseksi alkaa itsekin taloa väsätä. Mielenkiinnolla odotan minäkin teidän talon etenemistä :)

*marjuska* kirjoitti...

Kiinnostaa täälläkin. Minä ainakin olen sellainen jota kiinnostaa käsityöt hyvin laajalla alalla vaikka ompeluun tällä hetkellä enemmän olenkin keskittynyt. Virkistävää välillä muihinkin käsityön lajeihin tutustua. :-)

Millamari kirjoitti...

Kovasti kiinnostaa nähdä millainen nukkekoti tulee!