keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kettutunika ja sydänautopöksyt

Täällä on viime aikoina lähinnä heiluteltu puikkoja eikä juuri ompelukoneille ole ehtinyt. Joulupukinpajatouhut käynnissä siis. Tahti saisi kyllä olla kovempi, mutta kun ei vaan ole ehtinyt eikä jaksanut. 

No, tänään olin pitkästä aikaa saumurilla ja tuollaisen nopean Hannah-tunikan sain aikaiseksi. Hihoina on edellisistä ompeluista jäänyttä oranssia velouria ja kettuvelourin olen tilannut Royal-tuotteelta. Varmaan johtuu tästä synkästä syksystä (vai talviko tämän pitäisi olla, ainakaan lumesta ei ole vielä tietoakaan...), kun tälläiset kirkkaammat värit miellyttää eniten. Tarkoitus tätä tunikaa olisi pitää ihan talviaikaan, vaikka lyhyet hihat onkin. Pitkähihaisen paidan päällä siis. Mannekiini on nyt päikyssä, joten en ole vielä päässyt tätä sovittelemaan.


Sydänautovelourit valmistuivat jo viime viikolla ja ne ovat huutiksessa myynnissä. Tyttö olisi nämä itselleen halunnut, mutta äidin mielestä tunika riittää tätä kuosia. Otetaan sitten omaa käyttöön, jos ei muille kelpaa ;) Malli on hieman kaposampi kuin aiemmin. Velour on Ikasyrista.



1 kommentti: