keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kukkapaita, yöppäri ja syyspipo

Sekalaista vaatetusta siis, tällaista ihan vaan helppoa ja nopeaa ilman sen kummempia kikkailuja. Ikasyrista tilatusta ihanaisesta kukkajerseystä valmistui omalle tytölle paita Creative workshop 301 -kaavalla. Muuten koko on 104 cm, mutta hihoihin ja helmaan lisäsin kolmisen senttiä pituutta ja lätkäisin 110 cm kokolapun niskaan. Tuli oikein passelin kokoinen.


Kesäksi tekemäni lyhythihainen yömekko on ollut ahkerassa käytössä. Päätinkin ommella vastaavan mekon myös talvikäyttöön, tällä kertaa hieman pidempänä ja pitkillä hihoilla. Kaava on sama kuin edellisen postauksen pupupaidassa ja -tunikassa, nyt vain helma pidennettynä ja kaula-aukko pienennettynä. Kankaana  on sama ihanan pehmeä Nanson satumaa -trikoo Triteksiltä, mistä aiemmin tein myös keskosen unipussin. Punainen resori on myös Nansoa samaisesta paikasta. Liian lörpsyä resoriksi, mutta aivan ihanaa kanttaukseen. Kuosi ei näytä juuri miltään kuvissa, mutta on luonnossa tosi kiva.



Kankaita järjestellessä löytyi vielä palanen aikoja sitten Rosa Matildalta tilattua muru-neulosta. Tästä nyt sitten ompelin tytölle hatun viileämmille keleille, kun ei tästä kankaasta saa myyntiinkään ommella. No, ehkä tätä tulee jossain välissä käytettyä, väri ja kuosi ainakin on ihan kiva. Vuorina on tummanruskea mikrofleece ja otsan/korvien kohdalle laitoin windstopper-kangasta.


5 kommenttia:

  1. Tosi ihania kaikki nämä kankaat, varsinkin tuo muru-neulos. Ja siellä Triteksillä kun pääsisi joskus käymään!!

    VastaaPoista
  2. voi p*#"'=?&le minkä teit. mistä lie tänne eksyin, jäin lukemaan ja löysin kasapäin uusia linkkejä kangasmestoille. on tulossa iso lasku joo taas :)

    VastaaPoista
  3. Tupuna: Suosittelen kyllä poikkeamaan Triteksissä, jos joskus ohi kuljet :) Onhan se hyvä, että meillä tamperelaisilla on edes jokin kangasputiikki, kaikki muut kun tuntuu keskittyvän ihan jonnekin muualle...

    Ninni: pahoittelen ;D

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kaunis se kukkapaita! Ja muruja, nammmmm!!!

    VastaaPoista