perjantai 27. toukokuuta 2011

Housuja pitkillä ja lyhyillä punteilla

Tilasin jossain vaiheessa Kangastukusta vaalean beigeä velouria. Kangas ei ollutkaan ihan sen väristä kuin kuvittelin, joten se hautautui kangaspinojen alle aina tähän viikkoon asti. Nyt päätin surauttaa siitä jotain myyntiin, kun ei kerran omaa silmää miellyttänyt. Mutta mites kävikään; kun näin kankaan valmiina vaatteena, niin sepäs olikin oikeastaan ihan kiva. Nyt olen sitten kahden vaiheilla jääkö kukkavelourit sittenkin omaan käyttöön ;)  

Kukallisten housujen koko on n. 104 cm ja sydänpeppu -housujen 92 cm. Sekä vadelmanpunainen että vaaleanpunainen resori on myllymuksujen, sivusauman pingviininauha on Hanhelista. Aplikaatioissa on käytetty velouria ja joustista. Mulla on kauhea puute; en omista ollenkaan vihreätä velouria :O Onneksi tuosta limestä hippiekukka -joustiksesta kuitenkin löytyy hyviä vihreitä kohtia...


Malli ei tänään ollut oikein yhteistyökykyinen...




Polvihousut/caprit on tehty Hannan kankaan mustasta joustofroteesta. Polvissa vaalean turkoosit velourtähdet. Samanvärinen resori on Kangastukusta. Kaava on sama kuin näissäkin, hieman lyhensin lahkeita viime kertaisesta. Sivusaumassa oleva merirosvonauha on myöskin Hanhelista. Polvihousut menee sydänpeppu-housujen kanssa huutikseen viikonlopun aikana. Noista kukkahousuista en ole vielä varma...


Ja mannekiini  oli ihan yhtä yhteistyöhaluinen näidenkin housujen kanssa...



6 kommenttia:

  1. Nuo kukkahousut ovat aivan ihanat!!!

    VastaaPoista
  2. Kukkahousut ja tähti-caprit ovat tosi kivat!!!

    VastaaPoista
  3. Ihania housuja! Itsekin tein juuri tähtihousut :) Ja sydänpeppuhousut on ollut mielessä. Vähän epäröin, onkohan ne 3-vuotiaalle liian vauvamaiset. Eipä kai ;)

    VastaaPoista
  4. Nättejä on :)
    Mä huomaan nyt kesän tullessa kaipaavani juurikin niitä vaaleita värejä, ne ei vaan 2v touhuajan kans ole ne käytänöllisemmät :D

    VastaaPoista
  5. Ihanat tähti pökät... meillä tyttö hihkuu tuossa vieressä...

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikille :)

    Tupuna: kivannäköisiä pöksyjä olet itsekin tehnyt ;)

    Sani: eipä noita vaaleita housuja kyllä ulos raaski laittaa. Onneksi tuo tyttö on jo sen verran "sisäsiisti", ettei sisällä juuri vaatteita sotke ;) Tosin päikkyyn ei kyllä viitsi valita ihan niitä vaaleimpia asuja...

    Mimmi: siitä sitten vaan ompelukone surisemaan, jos tilaus kerran on jo tehty ;)

    VastaaPoista