perjantai 20. toukokuuta 2011

Äidin onnenpäivät jatkuu yhä


Niin, no joo. Tuon peitetikkikoneen kanssa ei nyt niin vallan hyvin ole sujunut, joten siinä mielessä kait ei voi oikein onnenpäivistä puhua... Mutta uudet ihanat kankaat saavat aina hyvälle tuulelle :) Vielä kun ne jossain vaiheessa ehtisi saamaan vaatteiksi asti.

Hannan kankaasta saapui tänään laatikollinen kankaita. En kyllä muista ikinä laittaneeni kankaisiin kerralla näin paljon rahaa :O Mutta täytyy oikein hehkuttaa täälläkin tuota putiikkia, on kyllä hyvä ja nopea palvelu. Keskiviikkoiltana tilasin ja maksoin, eilen lähti paketti matkaan ja tänään oli perillä. Ja tietenkin extrasentit aina lämmittää mieltä, ruskeassa joustiksessa niitä oli peräti melkein 40 cm! Täytyy myöntää, että tilaan ennemmin sellaisesta paikasta, josta saa kaupan päälle hieman kutistumisvaraa kuin sellaisista joissa hyvin naftisti leikataan, tai jopa jää sentin verran uupumaan.



Vasemmalla violetti velour, loput on trikoota. Hannan kankaan sivuilla luki Jny:n nougat sydämen kohdalla, että olisi jerseytä mutta tarkemmissa tiedoissa että olisi ollut 100% puuvillaa. Onneksi se oli jerseytä, vaikka olisin minä interlockinkin kelpuuttanut, tätä kun ei oikein mistään ole enää löytänyt.  Leveyttä siis myös reilusti enemmän kuin sivuilla mainittu 140 cm. Pinkki tähti on myös Jny:n, vaaleanpunainen sydän ja turkoosi apila ovat Liandlon. Tässä sydänkankaassa ei ollut värivirheitä. 


Joustofroteeta monessa värissä: musta, turkoosi, ruskea, pinkki ja keltainen. Nämä on niin ihania kesävaatteissa. Turkoosia ja ruskeata joustista lukuunottamatta näissä kankaissa oli omituista raitaa takapuolella, päältä ovat kuitenkin ihan hyvännäköisiä ja hinta oli mielestäni edullinen.

Muoks. Tarkemmin kun noita joustiksia katselin, niin kyllä niissä joissa on raitaa takapuolella, on sitä myös etupuolella. Ainakin tuossa pinkissä, ja hailakkana tosin. Jos ihan priimaa haluaa ostaa, niin kannattaa ostaa niitä uutta laatua olevia, jotka vaikuttaa kyllä tosi hyvälaatuisilta. Hannan kankaan sivuilta löytyykin maininta laatueroista.

Muokataan nyt tässä vielä, kun uutta tietoa koko ajan karttuu: eli nuo joustiksessa olevat raidat johtuukin siis luomupuuvillan epätasaisesta värjääntymisestä eikä tarkoita mitään 2-laatuisuutta :) Nuo "parempilaatuiset" ei siis ilmeisesti ole luomua ja sen vuoksi väri on tasaisempi.

10 kommenttia:

  1. Minkälaatuista/paksuista tuo joustis on? Voitko verrata Ikasyrin/lastenmetsolan/huvikankaan joustiksiin?

    VastaaPoista
  2. Tarkemmin kun noita kankaita katselin paremmassa valossa, niin niissä joissa on pystyraitaa takapuolella, on sitä haaleampana myös etupuolella (takapuolen raita on oikein selvästi havaittavaa, ei mitään hailakkaa). Etenkin tuossa pinkissä näytti olevan, tai ehkä se näkyy paremmin kun sitä ostin enemmän. Tulevaisuus näyttää, miten ne valmiissa vaatteessa näkyvät. Omassa käytössä ei varmaankaan haittaa, mutta jos myyntiin meinasit niin kyllähän tuo hieman 2-laatuisen kuvan antaa...

    Hannan kankaan sivuilla onkin maininta, että ne uudet froteet on tasaisempaa laatua ja se ruskea ja turkoosi on kyllä tosi hyvälaatuisia (ostin kyllä viimeisen pätkän sitä turkoosia...). Mulla ei oikeastaan ole kokemusta muista kuin Metsolan ja Myllymuksujen kuviollisista froteista, mutta ehkä nuo parempilaatuiset ainakin on lähimpänä Metsolan SunRay -joustista. Ennemmin aavistuksen ohuempi kuin paksumpi siihen verraten. Pehmeys ja nukka omasta mielestäni melko saman oloista, ei ehkä ihan niin sivusuuntaan joustavaa kuin SunRay kuitenkaan. Mahtokohan tästä sepustuksesta nyt mitään apua olla...

    VastaaPoista
  3. Raita johtuu siitä, että materiaalina on käytetty luomupuuvillaa joka ei värjäydy niin tasaisesti kuin tavallinen puuvilla.

    VastaaPoista
  4. Hannan Kangas on kyllä tosi hyvä verkkokauppa... Olettehan muuten huomanneet, että blogini lukijoille on edelleen voimassa sinne 10% tarjous koodilla lumikettu. Jos meinaan ei muita parempia tarjouksia osu kohdalle, niin kannattaahan tuo käyttää!

    VastaaPoista
  5. Ihania kankaita! Hannan Kangas saa myös minulta täydet kymmenen pistettä! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitti Saija selvennyksestä! Omaan silmään tosiaan näyttää jotenkin kakkoslaatuiselta tuon raidan takia, onneksi kyse ei kuitenkaan siitä ole. Ja ihanan pehmeäähän tuo on :) Onko Royal-tuotteelle tuleva joustis tätä samaa, osaatko sanoa?

    Lumikettu: voi hitsi, etten muistanut tuota! Olisi alennus tuossa määrässä jo tuntunut...

    VastaaPoista
  7. Meidän joustikset on tämän saman tehtaan tavaraa TanttaRalla, todella upeita sävyjä. Ovat siis saapuneet jo :)

    VastaaPoista
  8. Mä olen ollut myös erittäin tyytyväinen Hannan Kankaaseen, senttejä tulee reilusti enemmän, joten kutistusvaraa on hyvin. Ja toimitus nopea! Toisin kuin esim. tänään tulleessa Ikasyrin tilauksessa taisi olla juuri 1cm yli tilatun.

    Mulla on ainoastaan näytetilkut noista Hannan joustiksista ja mua epäilytti se raita nurjalla, tekee juurikin 2-laatuisen näköisen vaikka ei sitä ole. Epäilyttää pysyykö väri tasaisena oikeallakaan. Omaan makuun myös jousti ehkä hiukan liikaa ja nukka liian pitkä.

    VastaaPoista
  9. Saitpa paljon ekstraa, siitä jää kyllä hyvä mieli :) Myllymuksujen resorit on mulla aina olleet niin vinoon leikattuja, että pesun jälkeen pituus on ollut vähemmän kuin tilattu määrä. Ruotsin Stoff och stilistä kun sain kerran tilattua, niin sieltä tuli kanssa ekstraa tosi paljon, kymmeniä senttejä, vaikka nettisivuilla mainitaan, että kutistumisen vuoksi pitää tilata enemmän kuin tarvitsee. Tosin selvästi huomasi, että kankaita oli leikannut ainakin 2 eri henkilöä, koska osassa ylimääräistä taas oli ne tavalliset 3-5 senttiä.

    Ihanan näköisiä kankaita! Ja tsemppiä peitetikin kanssa! Kertoile sitten, miten sen kanssa lähtee sujumaan.

    VastaaPoista
  10. Petra: vai on Ikasyrissa alettu pihistellä kangasmitoissa :( Itse olen sieltä yleensä muutaman sentin saanut kutistumisvaraa. Toisin oli Hanhelin tilauksen kanssa viimeksi. Oli kyllä niin jämptilleen määrämittaan leikattuja, että oikein ihmettelin miten se edes onnistuu :O No, eipä se ihan täydellisesti onnistunutkaan, yksi kangas jäi sentin vajaaksi ennen pesua, ja se jos jokin harmittaa...

    Tupuna: juu, oli kyllä ihana yllätys. Koskaan en ole sentään noin paljon extrasenttejä saanut! Myllymuksuilta aika kivasti on kankaisiin jätetty ylimääräistä, mutta resorit on kyllä ollut aika jämptejä n. 1-2 cm yli tilatun.

    VastaaPoista