perjantai 20. syyskuuta 2013

Huppari ja housut

Pirtsakkaa pinkkiä jälleen. Metrin pätkästä (taisi kyllä muutama sentti olla ylimääräistä) sai nippa nappa leikeltyä kappaleet huppariin ja housuihin. Ohuehko joustofrotee on Triteksiltä ja pinkki-valkoraidallinen resori on Majapuulta. Mielestäni joustofrotee on mukava materiaali etenkin siinä vaiheessa kun trikoo alkaa olla liian ohutta ja velour taas liian paksua.

Huppari on Funny fox kaavalla (milläpä muullakaan...) ja housujen kaava on oma. Housut näyttivät valmiina aivan järkyttävän suurilta. Olipa hyvä, etten mennyt leikkaamaan viitisen senttiä lahkeista mittaa pois, sillä sovittaessa totesin niiden olevan juuri sopivat ;) Lahjeresorit on tuollaiset hieman pidemmät ja tällä hetkellä vielä kaksinkerroin.



Toisinaan sitä sitten saa hölmöjä ajatuksia. Ja toisinaan ne päätyvät jopa toteutukseen. Näissä housuissa on nyt sitten joustopitsiä vyötärönauhana :) Joustopitsin pätkät on ommeltu kumpparin jatkeeksi kiinni. Joustavuuden ansiosta nauha voi olla kiinni riisuessa ja pukiessa, eli idea sinänsä on ihan hyvä. Vai? Avattavat nauhat kun saa meillä muuten aika nopeasti kyytiä, kun ei tyttö vielä itse osaa rusettia tehdä ja minä en jaksa niitä roikkuvia nauhojakaan katsella. 

Nauhan päässä on vaaleanpunaiset puuhelmet. Mahtaa tykätä kyttyrää pesuista, joten todennäköisesti joudun vaihtamaan ne vielä muovisiin. Mutta katsotaan nyt ensin kuinka käy. Sirkkarenkaat (vai miksi niitä nimitetään) ja joustopitsi on Eurokankaasta. 


 Kaiken maailman nauhoja on tullut joskus hamstrattua, mutta eipä ole vaan tullut käytettyä. Nyt sain hukattua ainakin pätkän pingviininauhaa pääntien huolitteluun.


8 kommenttia:

  1. Ihanan pinkit ja kiva tuo pääntien huolittelunauha.

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköinen setti, kivoja yksityiskohtia! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania yksityiskohtia!!! Söpöset pitsinauhat...meilläkin tykättäis tuosta... =)

    VastaaPoista
  4. Hieno puku ja ahkerasti tehty kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana! Pienet yksityiskohdat tekevät siitä juuri siistin ja huolitellun näköisen, todella siisti ja hieno :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana puku. Loistava idea tuo joustopitsi ja nyt lupaan itsekin laittaa nauhaa pääntien huolitteluun, kyllä se niin paljon siistii puseroa.

    VastaaPoista
  7. Kauniit vaatteet, ihanat yksityiskohdat!

    VastaaPoista