keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjoja vol 2

Oman tytön joulupaketteihin sujahti myös Ottobren kaavasta hieman muokattu ja kavennettu jumpsuit. Tyttö totesi paketin avattuaan, että "nythän sun ei äiti tarvitse tehdä mulle tällaista, kun mä sainkin sen pukilta" :D Kylläpä onkin muuten vaikeata näiden lahjaompelusten teko, kun ei voi yhtään sovitella ja täytyy olla niin tarkkana kankaiden kanssa, ettei tyttö arvaa niiden olevan peräisin äidin kangaspinoista... Yksivärinen on aika turvallista, joten sellaisesta haalari sitten syntyi. Riskillä laitoin keijua huppuun, vaikka tyttö sen on pinoissani nähnytkin. Hilcon vaaleanpunainen joustocollege ja keijujersey on Saksasta syksyllä tilattu.





Tytön toiveiden mukaisesti huppu kiinnittyy ylös asti.



Majapuun ankkaneuloksesta ompelin mekon OB 4/12 Princess-tunikasta muokatulla kaavalla. 


Perheen teini-ikäisille tein reilun kokoiset pussukat, joihin mahtuu runsaasti kaikenlaista elintärkeätä purkkia ja putiloa reissuille mukaan. Herkullinen muffinssi-kangas on Eurokankaasta.


Pienemmät pussukat matkasivat päikyn tädeille joululahjaksi ja mustakukkainen aavistuksen reilumpi pussukka on fb:n joulukalenterin luukusta paljastunut palkinto, joka matkaa saajalleen heti joulun jälkeen.


10 kommenttia:

  1. Kiva jumpsuit ja tunika ja ihania lahjoja muutkin!
    Itse en edes yrittänyt ommella omille lapsille pukin nimissä, olisivat arvanneet heti! :D

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita ja nuo pussukat on kyllä niin herkkuja ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana jumpsuit! meillä sai isoimmat tytöt jumpsuitit , mutta pienin jäi ilman ja nyt hänkin haluaa sellaisen:) Sama disney nukke kotiutui meidänkin neidille ja pitihän sille alkaa heti eilen kutomaan villavaatetta:)

    VastaaPoista
  4. Hauska tuo vetoketju kun menee ihan pussiin koko tyttö :D

    VastaaPoista
  5. Vautsi, mikä jumpsuit!!! Ihania lahjoja muutenkin!

    VastaaPoista
  6. voi kuinka herttaisia pussukoita ja upea jumpsuitti!

    VastaaPoista
  7. Hauska jumpsuit ja söpöjä pussukoita :) Ihania nuo Animators-nukkien vaatteetkin!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoja jutskia olet tehnyt! Tuota ankkakangasta en ole ennen nähnytkään, mukavan näköistä!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia ihananista kommenteistanne :)

    Mieli: saattaa olla, etten enää rohkene minäkään ensi jouluna pukin apulaisena olemaan ;)

    VastaaPoista
  10. tosi hieno jumpsuit! :)

    VastaaPoista