keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mustaa ja turkoosia, ja hieman pinkkiäkin

Jny:n musta tähtivelour ja turkoosi velour on olleet jemmassa jo jonkin aikaa. Nyt vihdoin pääsivät vaatteiksi asti. Minä olen nyt niin ihastunut tähän OB 4/12 Funny Fox -huppariin, joten mitäs sitä sitten kaavoja vaihtelemaan ;) Tällä kertaa vuoritin hupun ja laitoin helmaan resorin. Rengasvetoketju on Royal-tuotteelta, housujen kaava on oma. Ei taida ihan lukeutua tytön lemppariväreihin tämä musta...mutta toivottavasti pääsee kuitenkin käyttöön.





Tein samalla myös settiin sopivan puseron, kaavana OB 4/12 pupunen. Tämä Gekkon kuviojersey ei mitenkään ihmeemmin vakuuttanut minua kankaana, mutta kun hihoiksi laittoi pinkkiä trikoota niin jopa näyttää oikein kivalta! Molemmat trikoot on Ikasyrilta. Samaa trikoota on muuten myös hupparin hupussa. Sopivan värisen resorin puuttuessa tein myös kanttaukset tuolla jerseyllä, eikä kyllä tullut ollenkaan niin nätti kuin resorikanttauksesta. Hieman löysempikin tuli pääntiestä.



Olen tässä nyt muutaman viikon harjoitellut uudella Berina 1150mda saumurillani :D Ihana kapistus, helpot säädöt minkä vuoksi on mm. paininjalan säätöä tullut käytettyä paljon enemmän kuin aiemmin. Samalla olen soveltanut samoja säätöjä Janomen peittariinkin ja voi miten tuo neiti huristeli nyt menemään niin kauniisti :) Siis hyvät ihmiset; säätäkää ihmeessä paininjalan puristusta isommalle saumojen tai muiden paksujen kohtien yli mennessä, ei tule hyppytikkiä! Nyt pidin puristusta aiempaa isommalla myös nauhankääntäjän kanssa ajellessa ja tuli niin hyvää jälkeä että, aiemmin olen päinvastoin löysännyt puristusta. Viime aikoina olen tehnyt kyllä kanttaukset nelinkertaisen sijaan kolminkertaisena laittamalla tukkeen kääntäjän alaosaan, ehkä sekin on tilanteeseen vaikuttanut. Tai sitten tuo meidän hieno neiti on vaan ollut niin hyvällä tuulella ;)

11 kommenttia:

  1. Mielettömän ihana setti! Taidan apinoida sulta idean ja tehdä omalle eskarilaiselle samanlaisen setin. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitti Ansku! Ja ihan saa vapaasti apinoida ;)

    VastaaPoista
  3. Kivat vaatteet! :) Ihanaa kyllä tuo mustan ja turkoosin yhdistelmä...

    VastaaPoista
  4. Onpas kivoja vaatteita ja kuosiyhdistelmiä! Ja istuvat kantajalleen tosi hyvin. :)

    VastaaPoista
  5. Oikein hieno tähtisetti! Vaihteletko siis paininjalan puristusta kesken ompelua? (peitetikkaria ajattelen)

    VastaaPoista
  6. Juu kewa, kiepsautan ennen saumaa kireämmälle ja palautan taas sauman jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihanan raikas setti! Aivan mielettömän hieno!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuli tuosta paidasta, kun siihen laittoi nuo pinkit hihat!!! Ei yhtään pliisu, kuten pelkästä kuviokankaasta tehden olisi ehkä tullut. Tosi nätti huppari myös. Täytyypä kokeilla tuota paininjalan puristuksen säätöä.

    VastaaPoista
  10. Ihana huppari! Sopii tosi hyvin yhteen noiden housujen kanssa :)

    VastaaPoista