sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Teepparit ja liivimekko

Nuorimmaisella on edelleen pulaa t-paidoista. Ainakaan koskaan ei ole puhtaana yhtään sopivan väristä ;) Tunikoita kyllä riittää, etenkin kun monet vanhat mekot on muuttuneet tunikoiksi. 

Yksivärinen vaaleanpunainen t-paita valmistui Hoops -paidan kaavalla. Tällä kertaa vain pääntie on tehty erilailla ja helmassa sekä hihansuissa on rullapäärmäys. Jotta paita ei olisi aivan tylsän näköinen, niin laitoin eteen pienen satiinirusetin. Tätä voi pitää vaikka hameen tai liivimekonkin kanssa. Koko on 116 cm hieman pidennetyllä helmalla. Reikäkuvioitu singletrikoo on ostettu joskus Triteksiltä.


Royal-tuotteelta tilattu leppisjersey taipui t-paidaksi ja liivimekoksi. Liivimekon kaava on oma, muokkailin hieman vanhaa kaavaani. Olkaimista tuli omaan makuuni hieman liian leveät, täytyy niitä kaventaa seuraavan mekon kohdalla. 

Leikkasin ensin kappaleet mekkoa varten ja kyllä harmitti, kun tähteeksi jäänyt pala ei riittänytkään sellaiseen paitaan mitä olin suunnitellut :( Aika paljon kangasta menee jo näin isoihin vaatteisiin. Tarkoitus oli tehdä Creative workshop 301 leveämmän mallin kaavalla paita, jossa on hieman pidempi helmaresori. Piti sitten kankaan riittämättömyyden vuoksi tyytyä siihen slimmimpään malliin. Aluksi suunnittelin tekeväni ihan tavallisen teepparin, mutta päätin sitten matkan varrella laittaa joka tapauksessa jonkinlaisen helmaresorin paitaan. Ei tästä sellainen tullut mitä piti, mutta käyttökelpoinen kuitenkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti