torstai 7. kesäkuuta 2012

Caprihousut

Kaappeja siivotessa löytyi kätköistä isosiskon 6 lk:n käsityötunnilla tekemät maastokuvioiset caprit. Jostain syystä näille ei ole oikein käyttöä ollut, olisikohan tyttö nuo kertaalleen puolipakolla päälleen laittanut jossain vaiheessa... No minäpä tykästyin tähän kuosiin, purin housut ja ompelin uudelleen pikkusiskolle sopivassa koossa. Ja jotta edes pikkusisko suostuisi housut jalkaansa laittamaan, niin niihin piti tietysti yhdistää jotain vaaleanpunaista ;) 

Kangas on melko vahvaa puuvillaa, twilliksiköhän tuota kutsutaan, ja oikein passelia ulkokäyttöön. Kirjava kangas piilottaa vähän tahrojakin, vaikka pohjaväri onkin valkoinen. Kaavana on hieman muokkailtu Pear bermudahousut OB 3/10 lehdestä. N. 110 cm tytölle leikkelin kaavat 104 cm leveydellä ja 110 cm pituudella, lisäpituutta antaa vielä lahjeresorit. Hieman kavensin lahkeista, kun ne näyttivät niin leveiltä. Vyötäröllä on kuminauhallinen resori ja nyörin virkaa toimittaa sydänkuvioitu kengännauha, jonka olen muistaakseni Europe housesta joskus tällaista käyttöä varten ostanut. Edessä on valesepalus ja polviin on ommeltu tähdet puuvillakankaasta. Oikein kivat tuli mielestäni ja tytöllekin tuntui kelpaavan :) 

Tyttö palasi tänään parin päivän mummolareissulta ja meno on sen mukaista... Kait noista kuvista edes jotain kuvaa housuista silti saa ;)








3 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmoittautuu:) Aiempi Angry Birds on uskomattoman hieno. Lähdenkin tarkemmalle tutkimusmatkalle ompeluksiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja tervetuloa lukijaksi dibsukka :)

    VastaaPoista