sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tähtiä ja aaltoja

Ulkona ei mitenkään kesäiseltä näytä, ei edes äitienpäivän kunniaksi. Silti on jo kovasti mieli kesässä ja vaikka oikeasti tyttö tarvitsi huppareita tms. vahvempaa puseroa, niin kesäkampetta silti valmistuu. Eikös niitä lämpimiä päiviä kuitenkin luvattu jo ensi viikolle...

Tällainen setti valmistui Ikasyrin ihanista  tähti- ja aaltojerseystä. Näin tämän tähti- ja aaltoyhdistelmän joskus jonkun blogissa ja minusta se näytti niin kivalta, että päätin käyttää ideaa hyväkseni. Ja nätti tuosta mielestäni tulikin.









Jotta mekosta olisi tullut täydellinen, niin se olisi saanut olla hieman lyhyempi ja kapeampi, mutta kelpaa se noinkin. Voi sitten seuraavaan mahdolliseen versioon muokkailla kaavaa hieman. Mekko on tehty Suuri käsityölehti 1/09 mekon kaavalla, jätin siitä vain hiuslaskokset edestä pois. Legginsit on samasta lehdestä, mutta tein ne caprimittaisena. Tein leggarit ilman saumanvaroja, koska halusin piukan version niistä. Ja aika piukat niistä tulikin, olisi sittenkin saanut saumanvarat olla... Kyllä ne tytölle menee, mutta vähän pyllykurvit paistaa läpi ;) Toki saattaa sekin olla mahdollista, että olen tuota kaavaa jo aiemmin kavennellut.

Ja täytyyhän sitä aina jotain mokata. Mikäli ette jo huomanneet, niin pipon aallot on eri päin kuin mekossa... Pikku juttuhan tuo on, mutta hieman harmittaa silti.


 



2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Meilläkin on jo moneen otteeseen pyydetty tähtikuvioisia housuja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja:) Nuo Jny:n jerseyt on kyllä ihanan pehmeitä ja joustavia, oikein passeleita leggarikankaita.

    VastaaPoista