sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Noita

Nuori neiti on kutsuttu päikkykaverin noitamaisille synttäreille viikon kuluttua. Ensimmäiset kaverisynttärit, joten kyseessä on erittäin tärkeä tapahtuma. Sen verran rinsessa tuo neiti on, ettei ihan mitä tahansa kaapua hänelle voi päälle pukea. Mutta eihän sitä sentään voi noitien sekaan prinsessamekossa mennä, joten jotain oli keksittävä. Eihän tuosta nyt kovin akkamaista tullut, mutta noita kuitenkin. Ja aika hurja sellainen ;)

Asussa on käytetty samaa kaavaa, mitä prinsessamekossakin, hieman vaan muokkaillen. Tähän mekkoon laitoin mm. helmarypytysten tilalle laskokset, mikä teki aika ison tyylillisen muutoksen. Hihat olisi olleet kivemmat laskeutuvammasta kankaasta tehtynä, mutta tähän hätään ei ollut käytössä kuin tuota organzaa. Kaikki kankaat on hankittu Eurokankaasta ja noidan hattu Tiimarista.




3 kommenttia: