keskiviikko, 11. tammikuuta 2012

Taikametsä


Tämä kangas kolahti heti ensi näkemällä, se vain oli pakko saada. Mutta sitten valmiina vaatteena, hmmm... en oikein tiedä onko sittenkään niin kiva mitä kuvittelin. Toisekseen kaavavalintakaan ei oikein onnistunut. Kaavana tässä on oma tunikakaava, sama mitä mm. edellisessä pandassakin, mutta nyt pienin muutoksin ja hupullisena. Eikä se huppu sitten oikein istukaan tähän :( Tunika on liian leveä kaulan kohdalta ja näyttää tasolla ihan pöljältä, päällä onneksi menettelee. Sovitaan siis ettei sitä pidetä pöydällä vaan laitetaan päälle... Tyttö itse tuntui tykkäävän, kait se kuitenkin on pääasia. Tyttö olisi halunnut nepparit ylös asti, kun siskollansa on sellainen jumpsuit, jossa vetskari menee hupun yläreunaan asti. Täytyisi varmaan jotain sen tapaista tuolle nuorimmaisellekin saada, mutta ei tähän tunikaan kuitenkaan ;)

Trikoo on tilattu Ottobrelta ja mangonkeltainen resori on Myllymuksuilta, kam-nepparit edessä. Tein ekaa kertaa tuollaisen nepparihalkion, eikä siitä nyt mikään kaikkein upein tuotos tullut. No, opinpa sentään jotain seuraavaa kertaa ajatellen... Hihansuut on ensin rypytetty framilonilla ja sen jälkeen kantattu.  Housujen vaalean pinkki velour on Kestovaippakaupasta. Ja minähän sitten en millään osaa riittävän pitkiä puntteja leggareihin laittaa, taas tuli just sopivat :/  

Vali vali, tulipa tästä postauksesta nyt varsinainen valitusvirsi...



13 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Miusta on aivan hurmaava tuo ja niin siisti,kuten siun ompelukset aina. Tulipa miullekin tänään tuota kangasta - rupean taas jemmaa, kun en raaski käyttää!

Ihana setti kyllä on!

Hanna kirjoitti...

Mäkin tykkään! Tosi kiva setti!

PikkuHoo kirjoitti...

Voi tuo kangas on ihanaa, oon jo monta kertaa sitä klikannut ostoskoriin mutta en sitten ole kuitenkaan tilannut. Ehkä mun on pakko nyt sitten sitä tilata. Keltainen resori sopii siihen hyvin. Hyvältähän tuo tunika näyttää ja kivan väristä velouria.

Aurinkoinen kirjoitti...

Kiva settihän tuosta tuli ja tyttö selvästi tykkää! Mäkin oon vähän miettinyt ton kankaan ostoa, mut en oo ainakaan vielä sortunut, sen verran paljon on noita kuosikankaita entuudestaan odottamassa ompelua. Mutta tän postauksen myötä täytyy taas harkita uudestaan..!=)

Susanna kirjoitti...

Kivannäköinen setti siitä tuli ja näyttää päällä hyvältä.

Riikka kirjoitti...

Kiva! Tosi kiva keltaisen resorin kanssa. Itse en ole vielä tuosta ommellut enkä saisikaan, mutta kun sitä oon asiakkaille lähettänyt niin aina olis kiva nähdä mitä siitä tulee!

Sarita kirjoitti...

Asiakas näyttää kovin tyytyväiselle! Ja ihanan iloinen settihän tuosta tuli, eipäs olla liian kriittisiä itseään kohtaan! :)
Mullakin odottaa tuota kangasta kaapissa, mutta en millään meinaa osata valita parin eri idean välillä. :p

Kirsi kirjoitti...

Ihanan pirteä setti. Ja munkin mielestä näyttää todella hyvältä!

Ansku kirjoitti...

Tosi kivalta se minustakin näyttää. Ja pääasiahan, että on käyttäjälleen mieluinen, ja näyttäisi ainakin kuvien perusteella olevan :)

Katja kirjoitti...

Hieno setti! Mullakin olisi tuota kangasta, enkä oikein tiedä, mitä tekis siitä, kun se on niin ihanaa :)

Anna kirjoitti...

Voi miten suloinen setti! Tuo kangas on kyllä kerrassaan valloittavaa...itsekään en tiedä kuinka sen käyttäisin...josko hetken sitä marinoisi tuolla kaapissa, ennen työn alle ottamista :)

TanttaRalla kirjoitti...

Kiitoksia ilahduttavista kommenteista :)

Kangas on kyllä todella hurmaava, siitä olisi voinut vaikka taulun tehdä seinälle ;)

Resorista vielä sen verran, että ensiksi kyllä harkitsin vaaleanpunaista, mutta vaikka mulla on useampia vaaleanpunaisia ja pinkkiin taittavia resoreja niin mikään ei ollut alkuunkaan samaa sävyä. Mutta hyvä näin, koska tykkään kyllä loppujen lopuksi tästä keltaisesta enemmän :)

Sani kirjoitti...

Tuo alempi panda-setti on ihan syötävän suloinen :)

Ihana on tämäkin setti!!
Mä taas huomasin kun tein kasan leggareita että hiukkasen reilusti laitoin kasvuvaraa :D:D