sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Keiju -asu ja pussukoita

Johtuisiko sitten tästä viivästyneestä talventulosta ja lämpimistä keleistä vai mistä, mutta meillä onkin täällä tontun sijasta keiju ;) 

Tyttärelle ompelin joululahjaksi keiju -asun. Taitaa olla talvella hieman vilpeä, mutta voihan asun pitkähihaisen paidan ja sukkistenkin päälle pukea... Asu on tehty Suuri käsityölehti 4/2011 ohjeella. Nyt ei voi kyllä kehua siistillä ompelujäljellä, mutta uskoisin ettei tytär niin kauheasti siihen kiinnitä huomiota. Olkainten peitetikki ei kaikkein kauneinta ole ja siipien kanssa oli "hieman" ongelmia. Ei kyllä minun ompelukoneellani onnistunut ompeleminen ohjeen mukaisesti paljettikankaasta, joten soveltelemaan joutui siellä täällä. Mutta eiköhän tuo tekele nyt riittävästi siipiä muistuta. Varmaan on kuitenkin kestävämpi kuin kaupan rooliasut, joissa jo valmiiksi saumoja purkaantuu ja langanpätkät tunkevat saumoista... Pilkullinen puuvilla, huntutylli ja siipien paljettikangas on Eurokankaasta. Vaaleanpunainen trikoo on Nansoa omasta jemmasta, joskus Triteksiltä ostettu.




 Viime aikoina on tullut ommeltua lähinnä omilla tai Ottobren kaavoilla ja on tähän varmasti ihan syykin... Miten musta tuntuu, että SK-lehden kaavat ja ohjeet on usein jotenkin sinne päin, usein joutuu soveltamaan. Ottobren ohjeilla ommellessa onnistuu paljon paremmin, tämä on ainakin mun käsitykseni asiasta. 

Ja jos joku on kovin kärsimättömänä odotellut päivitystä nukkekoti-projektista, niin joutuu kyllä valitettavasti odottelemaan vielä jonkin tovin. Aika ei nyt tahdo siihen riittää millään ja palatakseni tuohon edelliseen purnaukseeni, niin ongelmia on myös tuon tönön kaavojen ja ohjeiden kanssa ollut. Kovin niukasti tuntuu netissä olevan kokemuksia pikku-Rauhalan rakentamisesta, joten ehkä se on muille sitten ollut tosi helppoa ja itse olen vain tyhmä. No, jatketaan projektia hieman stressittömällä hetkellä...

Päikyn tädeille ompelin joululahjaksi tällaiset pussukat, joissa sisällä on makea yllätys. Näille nyt aina luulisi käyttöä olevan. Kankaat on omista kätköistä ja vetoketjut Nappikauppa punahilkasta.


5 kommenttia: