lauantai 30. lokakuuta 2010

Kaksi talvimekkoa

Nuorimmaiselta  tyttäreltä puuttui oikeastaan kokonaan talvikelpoiset mekot, tarvitsihan niitä sitten ommella heti alkuunsa kaksin kappalein. Sarjatyönä valmistuivat, samalla punaisella langalla;)

Tuon punaisen hippiekukan kohtaloa ensin pitkään mietiskelin. Toisaalta kuosi on niin kivan kesäinen, että aluksi aioin tehdä siitä kesäksi lyhythihaisen mekon. Onneksi kuitenkin päädyin pitkähihaiseen. Nimittäin tyttö tuossa äsken tanssahteli mekko päällä ja kyllä oli selkä ihan hiestä märkä... aika vahvaa ja tiivistä laatua mielestäni tuo kangas, vaikka aluksi pidin sitä ohuehkona. Kangas on tilattu Lastenmetsolan ystävämyynnistä. Harmikseni huomasin ompelun jälkeen, että kankaassa on n. 10 cm pituinen painauman omainen virhe ja se osui vielä etukappaleelle:( Onneksi sitä ei käytössä juuri huomaa. Mallina on Hannah-tunika pidennettynä, tuo kaava on kyllä ollut hintansa väärti:) Tosi kiva tuli tästäkin mekosta. Koko 98 cm, mutta hihat on sen verran pitkät, että menee myöhemmin vielä tunikanakin.




Toinen mekko valmistui Rosa matildasta tilatusta luomupuuvillaneuloksesta. On kyllä aivan ihanan tuntuista kangasta, oikein lämmin talvikäyttöön. Kaavana on taas Ottobre 6/07 lehden Tilda trikoomekko, tällä kertaa hieman helmasta pidennettynä ja kädentieresoreilla. On kyllä monikäyttöinen tuokin kaava. Harmillisesti pääntie ommellessa hieman venähti, toivottavasti palaa pesun ja rummutuksen jälkeen takaisin kuosiinsa...


7 kommenttia:

  1. Ihania! Samainen hippikukka odottaa ompelua, kaavakin sama, hannah pienennettynä kokoon 74/80. Mukava nähdä näin mitä on tulossa:)

    VastaaPoista
  2. Kivannäköisiä talvimekkoja!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Oisko mitenkään mahdollista saada/ostaa/jollakin vaihtaa sinulta sitä hannah-tunikan kaavaa?

    Mari

    VastaaPoista
  4. Mari: Hannah-kaavaa myy ainakin Iinu (www.iinu.fi), itse olen omani ostanut sieltä :)

    VastaaPoista
  5. kiitos vinkistä käympä katsomassa

    Mari

    VastaaPoista