torstai 29. elokuuta 2013

Rättitehdas ja pieni arvonta


Hurahdin ihaniin kuviollisiin kestotiskirätteihin. Jopa niin paljon, että sorruin tilaamaan Sampsukasta palaset laku jeti - ja omppujoustista sekä Naperonutusta porkkanajoustista. Ja ihan vain rättejä varten, vaikka alunperin ajattelinkin ompelevani näitä vain tähteeksi jääneistä tilkuista. Kerralla valmistuikin aikamoinen läjä, joista osa jäi omaan käyttöön ja loput on myyty muualle. Luulenpa vaan, että näitä tulee ommeltua vielä lisää muistakin ihanista kuoseista. Sillä eihän tällaisten jälkeen enää voi keittiöön Wettexiä esille laittaa :)


Vaan jätinpä kuitenkin nämä kolme söpöläistä jemmaan ja ajattelin pitkästä aikaa laittaa pystyyn pienen arvonnan. Nyt olisikin tilaisuus päästä kokeilemaan ekologisia, kestäviä ja pestäviä tiskirättejä :)

Arvonta on avoin kaikille ja säännöt ovat yksinkertaiset. Kommentoimalla kommenttilaatikkoon saat yhden arvan/osallistuja. Anonyymeillä on oltava selvästi erottuva nimimerkki tai sähköpostiosoite. Kaikki viimeistään perjantaina 6.9. klo 23.59 kommentin jättäneet ovat mukana arvonnassa, joka suoritetaan seuraavan viikonlopun aikana. Blogissa on käytössä kommenttien valvonta, joten älä huolestu vaikka kommenttisi ei heti laatikossa näkyisikään. Se tulee näkyviin sitten, kun olen sen hyväksynyt.

59 kommenttia:

  1. Ihania! Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania! Mukana arvonnassa. Mistä kankaista olet tehnyt, eli joustofroteeta toinen puoli, niin mitä toisessa puolessa on? T. Pia M

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukana kokeilemassa omaa arpaonnea :)

    VastaaPoista
  4. Pia M: voittoräteissä on ompuissa kelt. puuvillajoustis, lakujetissä valk. tenceljoustis ja porkkanassa luonnonvalk. bambujoustis.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania rättejä, mukana arvonnassa tottakai.

    VastaaPoista
  6. Mukana kiitos :-) Hieno idea ommella rättejä (mä olen vain neulonut) noitahan vois tehdä joululahjoiksikin, helppoa ja nopeaa :-)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania, etenkin nuo porkkanaiset :) Tokihan heti pitää arvontaan osallistua josko se keittiön puhtaanapitokin olis kivampaa, vai raaskiskohan tuota ehkes käyttää :)

    VastaaPoista
  8. Tosi tyylikkään näköisiä.Mukana myös

    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mukana, koska mun "sarjasta" puuttuu porkkanat :)

    VastaaPoista
  10. Ihania :) Itellä ihan samat touhut mielessä,joulupukin apuriksi ajattelin valjastautua hyvissä ajoin ;)

    VastaaPoista
  11. Todellakin mukana arvonnassa:D Noi on ihania!

    VastaaPoista
  12. hurrjan ihania,olis kiva saada tuommonen omaan keittiöön--siis kokeilen onneani eli mukana ollaan..

    VastaaPoista
  13. Ompa ihania. haluan tuommoisen kans, joten pakkohan tähän on osallistua :)

    VastaaPoista
  14. Mukaan arvontaan! :) Ihania ovat, mun suosikki näistä on kyllä tuo omppujoustis! :)

    VastaaPoista
  15. Mukana ehdottomasti! Olen tehnyt vain bambulangasta virkkaamalla, niin tällaista olisi kiva testata. :)

    VastaaPoista
  16. Söpöjä rättejä, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  17. Ihania, mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  18. Mää kanssa mukaan!

    Toi on niin koukuttavaa puuhaa! Juuri ompelin kanssa kasan, mutta kyllä mulle vielä mahtuu lisää, varsinkin, kun minulla ei ole noita kuoseja! :D

    VastaaPoista
  19. Oi miten herkullisisa, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  20. Niin nättejä! Mä olen neulonut ja virkannut bamburättejä, eikä meillä ole mitään muuta enää moneen vuoteen käytettykään. Mutta toki arvontaan, jos vaikka pääsisi tuollaista testaamaan!

    VastaaPoista
  21. Kauniita! Oletko tehnyt ne yksin- vai kaksinkertaisiksi? Joskus aiemmin ajattelin, että miksi rättien pitäisi olla nättejä, mutta kun sellaisen sain keittiööni, niin onhan se paljon kivempaa pyyhkiä kauniilla.

    VastaaPoista
  22. Ihania! Ois kyllä mahtavaa päästä kokeilemaan kestotiskirättejä; eivät kuulemma ala haisemaankaan samanlailla kuin kertakäyttöiset.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihania rättejä, tästä oliskin kiva saada kokeiluun yks, kun mä olen vaan tehny virkattuja/neulottuja versioita :)

    VastaaPoista
  24. Mukana :) tuollainen rätti olis kyllä aika pähee hanan päällä :D

    VastaaPoista
  25. Aah, ihania! Tähän asti olen kutonut/virkannut tistirätit bambulangasta, mutta kyllä nämä on vielä paaaljon hienompia :)

    VastaaPoista
  26. Ihanan näköisiä! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  27. Mukana!
    Näille on tarvetta ja tämä laiskimus ei niitä tunnu itse saavan surautettua (eikä näin ihania kuoseja edes löydykkään iteltä) :)

    VastaaPoista
  28. Mukana!
    Aivan ihania noi porkanat!

    VastaaPoista
  29. Ihania! Näistä ei varmasti jää raitoja kaakeleihin niinkuin normi wettex teki mulle! :D

    Saija saij4@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana myös! Meillä onkin tällä hetkellä vasta vain virkattuja tiskirättejä, vaikka on jo ikuisuuden pitänyt kokeilla joustiksestakin ommeltuja. Tilkkuja riittäisi kyllä.. Nytpä ois kiva voittaa valmiiksi ommeltuja! =)

    VastaaPoista
  31. Ihania rättei! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  32. Aivan huikean hienoja, noilla pyyhkii pöytää jo ihan ilokseen. Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  33. Kauniita rättejä on ilo myös käyttää :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  34. Onpa ihanan näköisiä, kyllä kelpaisi minullekin :)

    VastaaPoista
  35. Ihania rättejä :) Minäkin tuppaan mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  36. Mukana kivassa arvonnassa!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa. Ihanan värikkäitä rättejä.

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa kans, tämmösiä ois mietinnässä(jos tekis) ja halunnassa mulla :D

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa, ihania :)!
    janica.toivonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana! Jospa voittaisin ja saisin kipinän ja alkaisin käyttämään tällaisia ihania tiskirättejä niiden normien sijaan...ikinä en ole vielä kokeillut! :)

    VastaaPoista
  41. Nämäpä ovatkin kivannäköisiä!

    VastaaPoista
  42. mukana, raaskiskohan tuollaista riepua edes käyttää.

    VastaaPoista
  43. Oi, hienoja! Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  44. Mukana menossa!

    Mari YY

    VastaaPoista
  45. ihanan raikkaita...mukana myös!
    -killi

    VastaaPoista
  46. minäkin osallistun, ihania! :)

    outimarkkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Enpä ollutkaan vielä mukana, mutta nyt on arpa minullakin :)

    VastaaPoista
  48. Ihania! Mukana ollaan! RiikkaAa

    VastaaPoista