Kesken joulunvalmistelukiireiden syntyi ajatus nukkekodista. Tällainen projekti on joskus aiemminkin mielessä käynyt, mutta vain käynyt. Tällä kertaa inspis oli niin valtava, että jo muutaman päivän googlailun jälkeen ostin itselleni huutiksesta muutaman vanhan Suuri käsityölehden. Perjantaina sain nukkekotiohjeet hyppysiini, eilen hurautettiin peräkärryn kanssa Messupuuhun ja vanerilevyn kanssa takaisin kotiin :)
Tällainen ihanuus löytyi Suuri käsityölehti 11-12/2003 lehdestä. Aika kunnianhimoinen tavoite tämä taitaa olla näin aloittelijalle (tai aloittelijoille, mies kun joutui tahtomattaankin mukaan saha- ja rakennusmestariksi ;)) ja varmasti tullaan hieman ohjeita oikomaankin, mutta eiköhän me jonkinlainen tönö aikaiseksi saada :D
Toistaiseksi meillä on vain kasa vaneripalasia ;)
Levy loppui kesken, joten sivuseinät ja osa kattoa jäi vielä puuttumaan. Ikkunat ja ovetkin puuttuu, mutta pitihän sitä taloa silti hieman päästä hahmottelemaan... Voi miten mä olen innoissani :) Nyt pitäisi vaan saada intoa riittämään jouluompeluksiin ja -neulomuksiinkin, mutta toisaalta tekisi mieli hurauttaa maalikaupoille... No, ehkä tätä projektia saisi vaikka joulunpyhinä eteenpäin ;)
Olen hieman jo harkinnut uuden blogin perustamista tälle nukkekotiprojektille. Tuskin ompelijoita kauheasti kiinnostaa tällaista seurailla... Mutta katsotaan nyt kuinka aika ja energia riittää.