keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Minnie Mouse -tunika ja jegginsit

Pari viikkoa taaksepäin bongasin kaupungilla pikkutytön, jolla oli paidassaan iso Minni -painatus. Jotain henkkamaukkaa varmaankin, tuskin kuitenkaan mitään näin laadukasta ja kotimaista käsityötä kuin tämä ;) No joo, siitä se idea kuitenkin lähti ja pirtsakka Minni -tunika valmistui iltapuhteina työpäivien jälkeen omallekin tytölle. Taustakangasta mietin pitkään ja hartaasti, mutta kun lopulta löysin tämän Jny:n pinkki-valkoisen raitatrikoon jemmasta niin se oli sitten siinä. Kuva applikaatioon löytyi netistä. Mittasuhteet on vähän sinne päin, kun printteriongelmien vuoksi jouduin kuvan itse mallista piirtämään.

Tunikan kaavana on jälleen kerran OB:n Hoops, koko 122 cm. Jegginsien kaava on myös Ottobresta. Pituus on koosta 122 cm, mutta jäykemmän farkkukankaan vuoksi otin leveyden seuraavasta koosta. Farkkukankaassa oli muutamassa kohdin tummaa pitkittäisviivaa, ilmeisesti väärän väristä lankaa joutunut kuteeseen. Harmittavasti osui juuri tuohon etukappaleen yläosaan sellainen viirukohta :/ Kauniin keltainen ja hieman joustava farkku on Käpyseltä.



Applikaatiossa on käytetty velouria ja trikoota. Minnin vyö ja kenkien rusetit on tehty Hot fix -kimallekalvosta. Kalvon olen ostanut viime syksynä käsityömessuilta. Jeggiensien tikkaukset olen surautellut helposti ja nopeasti peitetikillä kolmella neulalla. Taskunsuihin piti päästä hieman kikkailemaan Ambsun koristeompeleella. Harmi vaan, kun ei nuo valkoiset tikkaukset juurikaan kankaasta erotu.



15 kommenttia:

  1. Upea Minni ja ihanan kesäiset jeggingsit sen kaverina. Kyllä nuissa kelpaa mennä!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka hieno ja taidotasta jälkeä!

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä niin superpirtee setti! :) Ja vink vink jos printteri ei toimi niin itse piirrän suoraan näytöltä paperille läpi...

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia :)

    Olen mä Kerttu totakin joskus kokeillut :) Mies vaan on niin tylsä, ettei oikein tykkää jos näytön päällä raapustaa... Täytyy varmaan asettaa uhkavaatimus: uusi printteri tai näyttöpiirtely ;)

    VastaaPoista
  5. siis tämä on kyllä tosi VAU! ja värit on niin pirteät ja sopivat!

    VastaaPoista
  6. Ihanan pirteä! Ihanat värit ja UPEA tuo Minni-applikaatio.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana Minnitunika ja kivat housut! :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana ja raikas setti!!

    VastaaPoista
  9. Huikea applikointi ja ihana setti! Hih, tein samanlaiset sydänompeleet tytön farkkucaprien taskuihin, bloggaankin ne joskus lähitulevaisuudessa :-)

    VastaaPoista
  10. Kyllä tämä pesee henkkamaukan mennentullen ja vielä palatessa! Varsin herkullinen setti :)

    VastaaPoista
  11. Sinä olet kyllä velho tuossa applikoinnissa. Aina meinaa lentää pyrstölleen, kun katsoo näitä tekemiäsi kuvia. Upeita!!!

    VastaaPoista